Peter Östman Kokkolassa: ”Lentoasemaverkosto säilytettävä nykyisellään”

9.5.2016 klo 18:00 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja, Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman pitää tärkeänä, että Suomen nykyinen lentoasemaverkosto säilytetään nykyisen laajuisena ja Finavian alaisuudessa.

Östman torjuu Finavian toimitusjohtajan kaavailut siirtymisestä ”Ruotsin malliin”. Käytännössä se tarkoittaisi lentoasemaverkoston karsimista ja maakuntakenttien ylläpidon siirtämistä kunnille ja maakunnille.

Suomalaiset vientiyritykset ovat riippuvaisia toimivista ja nopeista yhteyksistä. Lentoliikenteen merkitys on kasvanut viime aikoina erityisesti Pohjanmaalla.

Östmanin mielestä Finavian toimitusjohtaja Kari Savolaisen esitys uusista lentoliikennekeskuksista tarkoittaa käytännössä myös sitä, että pienimmät lentoasemat suljetaan ja matka-ajat useille paikkakunnille kasvavat merkittävästi.

Kokkolassa KD:n Keski-Pohjanmaan piirin kevätkokouksessa puhunut Östman muistuttaa, että suomalaiset vientiyritykset ovat riippuvaisia toimivista ja nopeista yhteyksistä. Lentoliikenteen merkitys on kasvanut viime aikoina erityisesti Pohjanmaalla.

Mahdollisista lakkautusuhan alla olevista kentistä esimerkiksi Kruunupyyssä sijaitsevalla Kokkola-Pietarsaaren lentoasemalla matkustajamäärät ovat kasvaneet merkittävästi viime vuoden aikana.

Lentoaseman matkustajamäärä kasvoi viime vuonna lähes 30 prosenttia ja kotimaan liikenteen osalta kasvua kertyi yli 40 prosenttia.

 

 

Ylös