Eduskunnan varapuhemies Paula Risikko ottaa sisäministerin painavan salkun

21.6.2016 klo 12:49 Politiikka Samuli Rissanen

Kokoomuksen ministerivalinnat ovat selvillä. Eduskunnan varapuhemies Paula Risikko perii valtiovarainministeriksi ryhtyvältä Petteri Orpolta painavan sisäministerin salkun.

Puheenjohtaja Petteri Orpo siirtyy odotetusti sisäministeristä valtiovarainministeriksi.

Laajan ministerikokemuksen omaava Risikko on aiemmin työskennellyt muun muassa peruspalvelu-, sosiaali- ja terveys- sekä liikenne- ja kuntaministerinä

Ennakkoon ministerisalkkua soviteltiin myös eduskunnan toiselle varapuhemiehelle Paula Risikolle. Hän perii Orpon salkun eli ryhtyy sisäministeriksi.

Laajan ministerikokemuksen omaava Risikko on aiemmin työskennellyt muun muassa peruspalvelu-, sosiaali- ja terveys- sekä liikenne- ja kuntaministerinä.

Kansanedustaja Kai Mykkänen nousee ulkomaankauppa- ja kehitysministeriksi. Tehtävä kierrättyy hänelle Lenita Toivakalta, joka kertoi jo aiemmin Helsingin Sanomien (21.6) haastattelussa jättävänsä ministeripaikkansa.

Kokoomuksen puheenjohtajaksi reilu viikko sitten valittu Petteri Orpo tarjosi ulkomaankauppaministerin salkkua aiemmin myös väistyvälle puheenjohtajalle Alexander Stubbille, joka kieltäytyi kunniasta.

Opetus- ja kulttuuriministeri Sanni Grahn-Laasonen jatkaa tehtävässään.

Kokoomus kertoi uusista ministereistä Twitter-tilillään.

Presidentti Niinistö nimittää huomenna uudet ministerit ylimääräisessä presidentin esittelyssä.

Ylös