Suomen Yrittäjänaiset: ”On absurdia, ettei eduskunta tasaa Suomessa vanhemmuudenviuluja Ruotsin mallin mukaan”

23.8.2016 klo 09:16 Politiikka KD Lehti

Suomen Yrittäjänaiset katsoo vauvalaskun tasaamisen olevan paras lääke naisten ja miesten välisten palkkaerojen tasaamiseksi.

Puheenjohtaja Seija Estlander ja toimitusjohtaja Marju Silander vaativat vauvalaskun eli vanhemmuudenkulujen tasaamista kaikkien työntekijöiden ja työnantajien kesken.

– On suorastaan absurdia, ettei eduskunta tasaa Suomessa vanhemmuudenviuluja Ruotsin mallin mukaan

– Siis molempien kesken, Estlander täsmentää ja toteaa naisten tienaavan Tilastokeskuksen tuoreen tutkimuksen mukaan noin tuhat euroa vähemmän kuin miehet, mikä on häpeäksi tasa-arvomaana mieluusti esiintyvälle Suomelle.

Hän sanoo naisten miehiä heikomman palkkakehityksen taustalla olevan naisten äitiyden, sillä yksi lapsi maksaa nimenomaan äidin työnantajalle noin 17 000 euroa.

– Ja tuo summa on se potti, jonka Kela jättää korvaamatta ja joka peritään sumeilematta äitien työnantajilta.

Estlander ja Silander muistuttavat nuorten lastensaanti-iässä olevien naisten tekevän myös eniten pätkätöitä.

– Käytäntö on erityisen epäreilua myös siksi, että suomalaiset naiset ovat hyvin koulutettuja ja sijoittuvat OECD:n koulutusvertailussa peräti 4 tilalle, kun miehet ovat tilastossa 14 tilalla.

– On suorastaan absurdia, ettei eduskunta tasaa Suomessa vanhemmuudenviuluja Ruotsin mallin mukaan, sillä tupo-pöydissä ongelmaa ei ole kyetty ratkaisemaan miesvaltaisten työnantaja- ja työntekijäjärjestöjen jarrutuksen vuoksi. Se on niin nähty juttu, Estlander kuittaa.

Silander painottaa laman kynsissä kärvistelevän Suomen tarvitsevan naisten osaamista sekä työntekijöinä että yrittäjinä.

– Suomessa on nyt noin 400 000 työtöntä eikä paluuta entisaikojen suurteollisuuden työllistämisbuumiin ole näkyvissä.

– Pk-yritykset työllistävät jo nyt yli 64 prosenttia työvoimasta. Tämä tarkoittaa selkokielellä sanottuna sitä, että tässä maassa on nyt ison rakenteellisen uudistuksen paikka, jotta Suomen juna kääntyy kasvuraiteelle.

– Siksi naiset on otettava tasaveroisina mukaan rakentamaan tätä maata, jotta pystyisimme kilpailemaan kovilla kansainvälisillä markkinoilla, Silander selventää.

Ylös