Essayah tarttui Lappeenrannassa keihääseen

2.9.2016 klo 09:36 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah otti Lappeenrannassa paikallislehden haasteen vastaan ja lähti aamutuimaan Kimpisen urheilukeskukseen heittämään keihästä. Laji on Essayah’n mielestä teknisesti äärimmäisen vaikea.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah on kävelyn euroopan- ja maailmanmestari ja syttyy yleisurheilussa lajista kuin lajista.

Kun olen lapsille urheilukouluja pitänyt, niin aina olen keihään kohdalla pyytänyt jotakuta ammattilaista näyttämään mallia. En ole halunnut, että lapset oppivat aivan väärän heittotyylin

Useampi laji vaatii fyysisen kunnon lisäksi taitavaa tekniikkaa, jonka Essayah viritti omassa lajissaan huippuun asti.

Kävelyn tekniikkataituri myöntää kuitenkin, että joissakin lajeissa on nostettava kirjaimellisesti kädet pystyyn.

– Täytyy tunnustaa, että kun olen lapsille urheilukouluja pitänyt, niin aina olen keihään kohdalla pyytänyt jotakuta ammattilaista näyttämään mallia. En ole halunnut, että lapset oppivat aivan väärän heittotyylin, Essayah myöntää aamukahdeksalta Kimpisen urheilukentällä Lappeenrannassa.

Nyt hän on tosipaikan edessä, sillä seisoo paikallislehden haastamana urheilukentän keihääheittoradalla naisten kilpakeihäs kädessä.

Essayah’lle sallitaan kolme-neljä harjoitusheittoa, jonka jälkeen on kilpailusuorituksen aika. Tulos mitataan ja tyyli arvioidaan.

Uusi tutustuminen lajiin on tarpeen, sillä Essayah kertoo, ettei ole tarttunut keihääseen 30 vuoteen.

– Olen heittänyt keihästä, mutta se on teknisesti hankala laji. On vaikea saada vauhtia ja voimaa keihään taakse niin, että se toisi kaareen pituutta.

Kansainvälisen olympiakomitean jäseneksi elokuussa valittu Essayah paljastaa, että katsoi eilistä Timanttiliigan miesten keihäskisaa tämänpäiväistä tilannetta silmällä pitäen.

– Yritin poimia viimeiset tekniikkavinkit, hän nauraa.

Essayah'n mielestä keihäänheiton tekee vaativaksi lajiksi se, että vauhti ja voima pitäisi saada ennen heittoa keihään taakse, jotta kaareen tulisi pituutta. Entinen mestarikävelijä myöntää, että ei keihäs ei olisi ollut hänelle paras laji.

Essayah’n mielestä keihäänheiton tekee vaativaksi lajiksi se, että vauhti ja voima pitäisi saada ennen heittoa keihään taakse, jotta kaareen tulisi pituutta. Entinen mestarikävelijä myöntää, että keihäs ei olisi ollut hänelle paras laji. (Kuva: Samuli Rissanen)

Entinen kilpaurheilija ei myöskään tee mitään kylmiltään: Hän kuoriutuu nopeasti farkuista ja trenssitakista ja on pian urheilutrikoissa keihäsbaanalla verryttelemässä.

Hän pyytää toimittajalta lupaa saada heittää ensin ilman vauhtia, mutta kaaret jäävät kymmeneen metriin. Kolmannella yrityksellä Essayah ottaa muutaman juoksuaskeleen, mutta tartan on liukas ja puoluejohtajan jalka lipeää.

Sitten onkin kilpailuheiton vuoro. Essayah keskittyy, ottaa varovaisemman askelluksen, mutta keppi lentää nyt pitemmälle kuin aiemmin. Tulos mitataan: 14,91 metriä.

Essayah ei säästele itseään arvioidessaan suoritustaan.

– Se on huono, olosuhteetkin huomioon ottaen, hän sanoo.

Ja muistuttaa jälleen, miksi ei lasten urheilukoulun opettajana koskaan tarttunut keihääseen.

Ylös