UNICEFin raportti: Lähes 50 miljoonaa lasta joutunut jättämään kotinsa konfliktien ja köyhyyden vuoksi

12.9.2016 klo 07:40 Ulkomaat KD Lehti

Lapsipakolaisten määrä on kaksinkertaistunut kymmenessä vuodessa. Suomessa erityisesti perheenyhdistämisen kiristäminen vaarantaa pakenevien lasten oikeudet.

Joka 200. lapsi maailmassa on pakolainen. 28 miljoonaa lasta eri puolilla maailmaa on joutunut pakenemaan konflikteja ja väkivaltaa. Heistä 10 miljoonaa on pakolaisia, miljoona turvapaikanhakijoita ja 17 miljoonaa maiden sisäisiä pakolaisia.

Noin 20 miljoonaa lasta on joutunut jättämään kotinsa muista syistä, esimerkiksi köyhyyden, luonnonkatastrofien ja kasvavan epätasa-arvon vuoksi. Koska heidän oikeudellinen asemansa on epäselvä, he ovat erityisen suuressa vaarassa joutua esimerkiksi ihmiskaupan uhreiksi tai säilöönotetuiksi.

Lapsipakolaisten määrä on kaksinkertaistunut vuosien 2005 ja 2015 välillä.

UNICEFin tuore raportti Uprooted: The growing crisis for refugee and migrant children kertoo tuoreet luvut maailman pakenevien lasten tilanteesta ja antaa suositukset heidän oikeuksiensa toteuttamiseksi.

Lapset ovat yliedustettuina pakolaisten joukossa, sillä maailman väestöstä kolmannes on lapsia, mutta pakolaisista alle 18-vuotiaita on puolet. Lapsipakolaisten määrä on kaksinkertaistunut vuosien 2005 ja 2015 välillä.

Lähtömaina korostuvat Syyria ja Afganistan. Vuonna 2015 maailman lapsipakolaisista 45 prosenttia oli kotoisin näistä maista.

Uprooted -raportissa nimetään kuusi toimenpidettä pakenevien lasten suojelemiseksi:
• pakolais- ja siirtolaislapsia on suojeltava hyväksikäytöltä ja väkivallalta
• turvapaikanhakija- ja siirtolaislasten säilöönotto on lopetettava kehittämällä sille vaihtoehtoja
• perheet on pidettävä yhdessä, sillä se on paras tapa suojella lapsia
• kaikkien pakolais- ja siirtolaislasten tulee päästä kouluun ja heillä tulee olla pääsy terveys- ja muihin palveluihin
• pakolaisuuden ja siirtolaisuuden taustalla oleviin syihin tulee puuttua
• syrjinnän ja rasismin vastustamiseen tulee panostaa

Suomessa perheenyhdistämisen kiristäminen vaarantaa UNICEFin mielestä lapsen oikeudet. Suomeen saapui viime vuonna 32 476 turvapaikanhakijaa, kymmenen kertaa enemmän kuin vuonna 2014. Lapsia tulijoista oli 7 624 eli miltei joka viides.

Suomen UNICEFin ohjelmajohtaja Inka Hetemäki pitää viimeaikaisia ulkomaalaislain muutoksia monessa mielessä ongelmallisina lapsen oikeuksien kannalta.

Perheenyhdistämiskäytäntöjä on kiristetty vuodesta 2010 lähtien jo kolmesti.

Viimeisimmällä lakimuutoksella toimeentuloedellytyksiä alettiin soveltaa myös kansainvälistä suojelua saavien perheenjäseniin. Esimerkiksi kaksi alaikäistä lastaan ja puolisonsa Suomeen haluavalta perheenkokoajalta edellytetään 2 600 euron kuukausituloja.

Hetemäen mukaan Suomi tietoisesti erottelee lapsia varallisuuteen perustuen takaamalla paremmin toimeentulevien vanhempien lapsille paremmat oikeudet. YK:n lapsen oikeuksien sopimus kuitenkin velvoittaa kohtelemaan kaikkia lapsia yhdenvertaisesti esimerkiksi huoltajien varallisuudesta riippumatta.

– Perhe on lapsen paras suoja, Hetemäki toteaa.

Alaikäisten säilöönottoa ei ole Suomessa yksiselitteisesti kielletty. 15 vuotta täyttänyt, ilman huoltajaa tullut lapsi voidaan ottaa lyhyeksi aikaa säilöön, mikäli häntä koskeva maastapoistamispäätös on tullut täytäntöönpanokelpoiseksi. Lapsi voidaan ottaa säilöön myös yhdessä perheensä kanssa.

Hallitus aikoo esittää yksintulleille, 15 vuotta täyttäneille lapsille säilöönoton vaihtoehdoksi asumisvelvoitetta vastaanottokeskuksessa.

– Tämä olisi parannus: asumisvelvollisuus olisi lapselle parempi kuin säilöönotto. Valitettavasti suunnitteilla ei kuitenkaan ole lasten säilöönoton kieltäminen, Hetemäki sanoo.

 

Ylös