”Onko sama asia, jos joku saa 20 euron ja toinen 400 euron verohuojennuksen?”

21.9.2016 klo 10:11 Politiikka Samuli Rissanen

Eduskunta pui valtion ensi vuoden budjettia koko tämän viikon. Eilen istuntosalissa kuultiin kaksi hyvin erilaista näkemystä pieni- ja keskituloisten kohtelusta.

Kilpailukykysopimuksen mukaisesti hallitus keventää palkansaajien verotusta 0,6 prosenttiyksikköä.

Opposition mukaan hallituksen verohelpotukset suosivat kaikista parhaiten tienaavia. Hallitus väitti kohtelevansa palkansaajia tasapuolisesti.

Pienimpiä eläkkeitä saavien ostovoima heikkenee yhdestä lähes kahteen prosenttia. Esimerkiksi 1 000 euron kuukausieläkettä saavan ostovoima putoaa runsaalla prosentilla ja 500 euron eläkkeellä 1,5 prosenttia

Keskusteluissa viittattiin ahkerasti Valtiovarainministeriön ja eduskunnan tietopalvelun laskelmiin verohelpotusten kohdentumisesta ja palkansaajien ostovoiman kehityksestä.

STT:n haltuunsa saaman eduskunnan sisäisen tietopalvelun laskelman mukaan suuripalkkaisten ostovoima kasvaa ensi vuonna pieni- ja keskipalkkaisia enemmän. Ostovoima nousee eniten niillä, joiden bruttopalkka on tänä vuonna vähintään 7 000 euroa kuussa.

Suuripalkkaisimpien ostovoima kasvaa arvion mukaan 0,8 prosenttia, kun taas pieni- ja keskipalkkaisilla kasvu vaihtelee 0,5:n–0,7:n välillä.

1 500 euron palkalla ostovoiman muutokseksi lasketaan 0,3 prosenttia.

Pienimpiä eläkkeitä saavien ostovoima puolestaan heikkenee yhdestä lähes kahteen prosenttia. Esimerkiksi 1 000 euron kuukausieläkettä saavan ostovoima putoaa runsaalla prosentilla ja 500 euron eläkkeellä 1,5 prosenttia.

Kristillisdemokraattien Antero Laukkasen mukaan näkemyserossa on kyse siitä, että poliitikko ja pienituloinen kansalainen katsovat verotaulukkoa eri linssien läpi.

– Kun poliitikko katsoo tätä verotulotaulukkoa ja toteaa, että siellä joku saa 20 euron huojennuksen ja joku 400 euron huojennuksen, niin se on sama asia.

– Kun taas sitten se pienituloinen naapuri, joka katsoo sitä, ei millään voi ymmärtää, miksi joku saa 400 euron hyvityksen ja hän saa vain 20 euron hyvityksen. Tämä on lukutaitoero, Laukkanen sanoi.

– En olisi kyllä yhtään ollut pahoillani, vaikka en olisi saanut sitä 400 euron helpotusta tuleville vuosille, ja olisin nähnyt sen ennemmin annettuna sinne vähätuloiselle puolelle. Ja tämä on se, miten kansa kuuntelee tätä keskustelua. He eivät ymmärrä ollenkaan tätä näin, kun me väitämme täällä, että kaksikymppiä ja 400 euroa on sama asia, Laukkanen totesi.

 

Ylös