Televisio ja radio pitävät pintansa suomalaisten suosimina medioina

18.10.2016 klo 11:27 Kotimaa Samuli Rissanen

Televisio ja radio ovat edelleen vahvasti mukana suomalaisen mediapäivässä. Kolmanneksi eniten aikaa vietetään sosiaalista mediaa seuraamalla.

Suomalaiset käyttävät eri medioiden seuraamiseen yhteensä 7 tuntia 33 minuuttia päivässä juuri valmistuneen TNS Atlas-tutkimuksen mukaan.

Yli 50-vuotiaiden ajankäytön kärjessä olevat mediat ovat televisio (32 prosenttia), perinteinen radio (22 prosenttia) sekä painetut sanoma- ja iltapäivälehdet (9 prosenttia)

Medioiden seuraamiseen käytetyn ajan perusteella perinteiset mediat voittavat netin luvuin 58 prosenttia vastaan 42 prosenttia, kun tilannetta katsotaan koko väestön tasolla.

Alle 30-vuotiailla luvut kääntyvät päinvastoin: Nettipalvelut vievät nuorten mediapäivästä 65 prosenttia ja perinteiset mediat 35 prosenttia.

Koko väestön osalta medioihin käytetyn ajan perusteella kärkikolmikkoon yltävät televisio (26 prosenttia), perinteinen radion kuuntelu (18 prosenttia) ja sosiaalinen media (11 prosenttia).

Alle 30-vuotiaiden kärkikolmikko käytetyn ajan perusteella on sosiaalinen media (17 prosenttia), televisio (16 prosenttia), musiikin suoratoistopalvelut tai muut netin käyttökohteet (kumpikin 10 prosenttia).

Yli 50-vuotiaiden ajankäytön kärjessä olevat mediat ovat televisio (32 prosenttia), perinteinen radio (22 prosenttia) sekä painetut sanoma- ja iltapäivälehdet (9 prosenttia).

Tutkimusta varten haastateltiin tammi-kesäkuussa 2016 reilut 10 000 15-74-vuotiasta suomalaista Kantar TNS:n internetpaneelissa.

Ylös