KD Nuoret vaatii Puolustusvoimille resursseja laajamittaiseen puolustuskyvyn valmiustarkastukseen

3.11.2016 klo 09:08 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattiset Nuoret vaativat lisää resursseja puolustusvoimille suorittaa laajamittainen puolustuskyvyn valmiustarkastus, tarvittaessa jopa 30 000 sotilaan voimin.

Suomella on erinomainen, yleiseen asevelvollisuuteen perustuva puolustusratkaisu. Puolustusvoimien, siviiliviranomaisten sekä yksityisen ja kolmannen sektorin yhteistyö maanpuolustuksessa on laajaa ja toimivaa. Kukin toimija tietää oman roolinsa.

Puolustusvoimien poikkeusolojen toimintakyvyn turvaamiseksi on tärkeää, että reserviläiset pääsevät riittävän usein harjoittelemaan tehtäväänsä kertausharjoituksissa.

Valmiustarkastuksen tavoitteina on todentaa puolustusvoimien suorituskyky ja paljastaa suunnitelmien heikkouksia

Euroopan nykyisessä turvallisuustilanteessa uhkat ovat vaikeasti hahmotettavia, ja sodan ja rauhan raja on hämärtynyt, joten kriiseihin varautuminen on entistä vaikeampaa, ja valtioilta vaaditaan nopeaa reagointikykyä.

– Poliittiset päätöksentekijät eivät enää nykyään voi luottaa siihen, että kriisin uhatessa mobilisaatioon ja sotilaskoulutukseen olisi käytettävissä kuukausia, vaan hyvin suunniteltu sotilaallinen operaatio voidaan toteuttaa päivissä tai tunneissa, KD Nuorten 1. varapuheenjohtaja Markus Metsälä sanoo.

KD Nuorten väistyvän puheenjohtajan Remo Ronkaisen mukaan tiettävästi ei ole varmuutta eikä näyttöä siitä, että puolustusvoimat kykenisi kriisitilanteessa saamaan tarvittavan suuren sodan ajan joukon riittävän nopeasti valmiiksi, jotta se kykenisi muodostamaan ennaltaehkäisevän pelotteen tai aloittamaan maanpuolustuksen.

– Tämän takia puolustusvoimille tulee antaa resurssit suorittaa laajamittainen puolustuskyvyn valmiustarkastus, tarvittaessa jopa 30 000 sotilaan voimin.

Valmiustarkastuksen tavoitteina on todentaa puolustusvoimien suorituskyky ja paljastaa suunnitelmien heikkouksia, jotta poikkeusolojen suorituskykyä voitaisiin kehittää.

Ylös