Osa kansainvälisistä adoptioväylistä sulkeutuu sukupuolineutraalin avioliittolain myötä

23.2.2017 klo 13:18 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsänen arvioi, että mikäli osa kansainvälisistä adoptioväylistä sulkeutuu, tilanteesta kärsivät kaikki. Mahdollisesti jo vireillä olevia adoptioprosesseja joudutaan keskeyttämään.

Adoptiolakia pitäisi Räsäsen mukaan muuttaa siten, että lapsen vanhemmat ja muut adoptioon antavat tahot pystyisivät vaikuttamaan lapsen sijoituksessa perhemuodon valintaan.

Kristillisdemokraattien tekemän lausumaehdotuksen tarkoituksena olisi ollut parantaa adoptiolasten saamista sukupuolineutraalin avioliittolain tullessa voimaan. Lisäksi sillä olisi turvattu adoptionhakijoiden oikeutta kansainväliseen adoptioon myös sellaisista maista, jotka eivät ole hyväksyneet samaa sukupuolta olevien parien avioliittoa.

Osa lähtömaista ei hyväksy lapsen sijoittamista samaa sukupuolta oleville pareille

– Valitettavasti eduskunnasta ei löytynyt riittävästi tukea kansainvälisten adoptioprosessien jatkuvuuden turvaamiseksi, Räsänen kertoo.

Eduskunta hylkäsi ehdotuksen äänin 96-53.

Lausumaehdotus tehtiin, kun Aito Avioliitto –kansalaisaloite ei saanut viime viikolla pidetyssä äänestyksessä eduskunnan enemmistöä puolelleen.

Samaa sukupuolta olevien parien yhteisadoptio tulee mahdolliseksi maaliskuun alussa avioliittolain muuttuessa sukupuolineutraaliksi.

Jo avioliittolain muutoksen valmistelun yhteydessä nousi esille huoli siitä, että samaa sukupuolta olevien henkilöiden avioliiton hyväksyminen voi vaikeuttaa suomalaisten adoptionhakijoiden, myös eri sukupuolta olevien parien, mahdollisuutta kansainväliseen adoptioon.

Osa lähtömaista ei hyväksy lapsen sijoittamista samaa sukupuolta oleville pareille.

 

Ylös