”Suomen kannattaa olla edelläkävijä autonomisten laivojen kehittelyssä”

23.3.2018 klo 09:51 Politiikka Samuli Rissanen

– Suomen korkealaatuinen telakkateollisuus ja meritekninen teollisuus sekä It-osaaminen ovat hyvä yhdistelmä autonomian kehittämisessä, Sauli Ahvenjärvi sanoo.

KD-Kompassin tämän viikon haastateltava on yliopettaja, tekniikan tohtori Sauli Ahvenjärvi, joka vetää merenkulun digitalisaatioon ja autonomiaan liittyvää tutkimustoimintaa.

Hän kertoo, että merenkulun digitalisaatio tarkoittaa esimerkiksi sitä, että laivan lastiasiakirjat ovat sähköisessä muodossa ja laivan järjestelmien ylläpito tapahtuu tietotekniikkaa hyödyntäen.

Autonomia liittyy puolestaan laivan ohjaamiseen ja navigointiin.

– Kun tämä toiminta automatisoidaan, laiva pystyy itsestään siirtymään paikasta toiseen.

Autopilotit ovat jo lähes sata vuotta vanha keksintö, mutta 1990-luvulla laivoissa siirryttiin automaattiseen reittiajoon. Esimerkiksi Suomen ja Ruotsin välillä seilaavat risteilyalukset voidaan täysin automaattisesti ohjata Helsingistä Tukholmaan.

Sen sijaan rahtialuksiin automaattinen reittiajo tekee vasta tuloaan.

Automatisaatiolla haetaan Ahvenjärven mukaan turvallisutta ja energiatehokkuutta. Myös laivojen käyttökustannukset pienenevät.

Automatisaatiolla haetaan Ahvenjärven mukaan turvallisutta ja energiatehokkuutta. Myös laivojen käyttökustannukset pienenevät.

– Jo rakentamisessa säästetään, kun miehistön tilat, keittiöt ja muut jäävät pois. Ehkä liiketoimintamallikin on muuttumassa, laivat eivät kenties jatkossa ole enää varustamojen omistuksessa, Ahvenjärvi muistuttaa.

Entä miten käy merenkulun tulevaisuuden, vetääkö opinala vielä jatkossakin?

Ahvenjärvi vakuuttaa, että merenkulun osaamista tarvitaan ja tarve vain kasvaa automatisaation myötä. Suomella on mahdollisuus ottaa autonomisten alusten kehittelyssä edelläkävijän rooli, sillä Suomessa on korkeatasoista meriteollisuutta.

– Korkeatasoinen telakkateollisuus ja meritekninen teollisuus ylipäänsä sekä laaja It-osaaminen ovat hyvä yhdistelmä autonomian kehittämisessä.

Ahvenjärven mukaan autonomisten alusten markkinat tulevat jossain vaiheessa olemaan suuret, mutta aika näyttää millä tahdilla.

– Suomen kannattaa nyt ottaa edelläkävijän rooli ratkaisujen tuottamisessa, hän sanoo.

Sauli Ahvenjärven koko haastattelu on kuunneltavissa KD-Kompassi-ohjelmassa Radio Deissä lauantaina 24.3. klo 12.50.

Ylös