Kristillisdemokraatit vaatii hallitukselta vatuloinnin sijaan tukea satovahingoista kärsivälle maataloudelle

18.8.2018 klo 12:23 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistuttaa, että poikkeuksellisista sääoloista on muodostunut uusi normaali. Vaikka poikkeusolot ovat nyt johtaneet katovuosiin, saattaa jatkossa viljelyyn soveltua hyvinkin laajoja alueita Suomessa.

Viime syksyn rankkasateet ja tämän kesän helteet ovat tuoneet mukanaan mittavia satovahinkoja jo kahtena kesänä peräkkäin. Tänä kesänä tiloilta on kiirinyt lisäksi tietoja hätäteurastuksista, kun eläinten ravinnoksi käytetyn rehun ei arvioida enää riittävän.

Essayah peräänkuuluttaa hallitukselta konkreettisia kriisitoimia, joihin esimerkiksi naapurimaassa Ruotsissa on ryhdytty.

Ruotsissa kuivuuden vuoksi kärsivälle maataloudelle on jo myönnetty noin 116 miljoonan euron suuruinen kriisipaketti. Suomessa vastaavia toimia vielä odotellaan.

– Siellä kuivuuden vuoksi kärsivälle maataloudelle on jo myönnetty noin 116 miljoonan euron suuruinen kriisipaketti. Suomessa vastaavia toimia vielä odotellaan.

Essayah’n mukaan maatalouden tilanteen paranatamiseksi tarvitaan muitakin kuin pelkkiä kriisitoimia. Erilaiset instrumentit, kuten satovahinkovakuutus, olisi paikallaan, ja siihen voisi osallistua viljelijöiden ohella myös elintarviketeollisuus ja kauppa, jotka ottavat osansa voitoistakin.

Essayah muistuttaa, että poikkeuksellisista sääoloista on muodostunut uusi normaali. Vaikka poikkeusolot ovat nyt johtaneet katovuosiin, saattaa jatkossa viljelyyn soveltua hyvinkin laajoja alueita Suomessa. Olosuhteet saattavat puolestaan heikentyä muualla, joten ruokittavia voi olla muuallakin.

– Siksi on tärkeä huolehtia, että viljelijöitä ja viljeltäviä alueita riittää jatkossakin.

Kristillisdemokraattien puoluehallitus vaatii hallitukselta satovahinkojen korvaamista viljelijöille

Myös tänään Helsingissä kokoontunut Kristillisdemokraattien puoluehallitus pitää välttämättömänä, että hallitus budjettiriihessä tekee riittävät kriisipäätökset satovahingoista kärsivien maataloustuottajien tilanteen helpottamiseksi.

Satovahinkojen korjaamiseksi tarvitaan puoluehallituksen mukaan tukea heti alkusyksyllä.

– Ruotsin hallitus on jo tarttunut toimeen esitellessään 116 miljoonan euron kriisipaketin maataloudelle kuivuudesta johtuvien menetysten korvaamiseksi. Suomen tulee vatuloinnin sijaan tarttua toimeen ja seurata naapurimaan esimerkkiä.

– Pidemmän aikavälin ratkaisuna viljelijöiden satovahinkovakuutusten rakennetta tulee muuttaa niin, että viljelijöiden avuksi myös elintarviketeollisuus ja vähittäiskauppa velvoitetaan osallistumaan rahaston kautta vakuutusmaksujen maksamiseen, puoluehallituksen kannanotossa todetaan.

Ylös