Angela Merkel EPP:n kokousväelle: Eurovaaleista voi tulla vaikeimmat koskaan

8.11.2018 klo 14:25 Politiikka Samuli Rissanen

Helsingissä EPP-puoluekokousväelle puhunut Saksan liittokansleri Angela Merkel ennakoi, että tulevista eurovaaleista tulee vaikeimmat koskaan. Pitkin Eurooppaa ja myös Saksassa on käyty tänä vuonna haasteellisia vaaleja, joiden jälkeen hallituksien muodostaminen on ollut vaikeaa.

EPP:n puoluekokousväki eli hengästyttävien puheenvuorojen sarjatulessa, kun Euroopan päämies yksi toisensa jälkeen kävi puhujapöntössä pitämässä oman linjapuheensa maanosan keskustaoikeistolaista arvopohjaa luotaen.

Likipitäen kaikissa puheenvuoroissa oltiin huolissaan eurooppalaisiin arvoihin kohdistuvasta uhkasta ja hyökkäyksestä, jota koetaan erityisesti Venäjän ja Kiinan taholta, mutta myös Donald Trumpin Yhdysvaltojen suunnalta. Myös sisäistä repeämistä on tapahtunut, sillä Euroopassakin yhä useampi puoluejohtaja käyttää pelottelun ja vihanlietsonnan retoriikkaa.

Merkel muistutti EPP:tä sen perustavista arvoista kuten kristillisestä ihmiskäsityksestä ja sosiaalisesta markkinataloudesta.

Merkel muistutti EPP:tä sen perustavista arvoista kuten kristillisestä ihmiskäsityksestä ja sosiaalisesta markkinataloudesta.

Europpassakin puolustettavaa riittää tätä nykyä Merkelin mukaan myös demokratiassa, ihmisoikeuksissa, uskonnonvapaudessa ja lehdistönvapaudessa.

Merkel aloitti puheensa muistelemalla sadan vuoden takaista Eurooppaa, jossa kerättiin sirpaleita ensimmäisen maailmansodan jäljiltä. Sen jälkeen todistettiin vielä toinen maailmansota ja holokausti, jotka kaikki lähtivät Saksan maaperältä.

– Meillä saksalaisilla on erityinen vastuu harteillamme, kun puolustamme eurooppalaisia arvoja, hän muistutti.

Myös äärioikeisto ja sen arvoja kuumentava ja yksinkertaistava populismi nostaa päätään ympäri Eurooppaa. Viime aikaiset vaalitulokset ovat olleet Euroopan kristillisdemokraatteja ja kansanpuolueita eli käytännössä maltillista oikeistoa edustavan ryhmän kannalta haasteellisia. Hallitusten muodostuminen on vaikeutunut ja pitkittynyt, myös Merkelin pitkään hallitsemassa Saksassa.

– Tulevat eurovaalit tulevat olemaan vaikeimmat koko EU:n historiassa, Merkel arvioi linjapuheessaan.

EPP:n vaalivankkureita lähtee eurovaaleihin vauhdittamaan vastaleivottu kärkiehdokas eli Merkelin maanmies ja puoluetoveri Manfred Weber.

Merkel kiitti myös Alexander Stubbia kärkiehdokkuudesta ja kampanjasta.
– Mutta kuten tiedätte, sydämeni lyö Manfred Weberille, Merkel sanoi.

 

 

Ylös