KD Nuoret: Fidesz-puolueen paikka ei ole EPP:ssä – EU:n arvot eivät ole kaupan

3.12.2018 klo 11:05 Ulkomaat Merja Eräpolku

Kristillisdemokraattiset Nuoret vaatii Fidesz-puolueen erottamista EPP:stä. Unkarissa valtaa pitävä Fidesz-puolue rikkoo toistuvasti Euroopan unionin perusarvoja.

– Unkari, kuten kaikki muut unionin jäsenmaat, ovat sitoutuneet näihin arvoihin liittyessään EU:n jäseneksi. Euroopan parlamentin suurimman puolueryhmittymän EPP:n tulee osoittaa, ettei Fideszin toiminta ole hyväksyttävää, KD:n nuorisojärjestön kannanotossa todetaan.

Unkarissa on Fideszin johdolla muun muassa heikennetty maan oikeuslaitoksen riippumattomuutta, rajoitettu akateemista- ja lehdistönvapautta sekä vähemmistöjen oikeuksia. Sen lisäksi maa on ollut EU:n syynissä varojen väärinkäytöstä ja turvapaikanhakijoiden epäinhimillisestä kohtelusta.

EPP:n on näytettävä, että EU:n arvot eivät ole kaupan.

– Vaikka Unkarin hallituksen syyttävä sormi osoittaa useasti unionin suuntaan, maa hyötyy tosiasiassa merkittävästi unioniin kuulumisesta, sillä se on yksi niistä jäsenmaista, jotka saavat eniten EU:n koheesiovaroja, muistuttaa KD nuorten varapuheenjohtaja Elsi Ranta.

– EPP:n tulee osoittaa Fidesz-puolueella ovea, mikäli se ei suostu muuttamaan toimintatapojaan. EPP:n on näytettävä, että EU:n arvot eivät ole kaupan.

KD Nuoret on EPP:n nuorisojärjestön YEPP:n perustajajäsen. Suomen Kristillisdemokraatit hyväksyttiin EPP:n täysjäseneksi viime keväänä. EPP kokoaa alleen kristillisdemokraattiset ja keskusta-oikeistolaiset puolueet ympäri Eurooppaa.

Ylös