Kehitysyhteistyöhön vastakkainen suhtautuminen – KD:n Laukkanen lisäisi 30, PS:n Niikko vähentäisi 75 miljoonaa

21.12.2018 klo 21:39 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraattien Antero Laukkanen ja Perussuomalaisten Mika Niikko vetävät täysin eri suuntiin kehitysyhteistyön määrärahojen tavoitteissaan.

Sipilän hallitus ajoi monet kehitysyhteistyöjärjestöt ahdinkoon leikatessaan kovalla kädellä määrärahoja. Seuraukset olivat kipeät. Projekteja jouduttiin keskeyttämään ja työntekijöitä irtisanomaan sekä kohdemaissa että Suomessa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Antero Laukkanen haluaisi lisätä 30 miljoonaa euroa kehitysyhteistyövaroihin. Samanaikaisesti Perussuomalaisten Mika Niikko ehdottaa 75 miljoonan uutta leikkausta.

– Olemme tämän hallituskauden aikana nähneet, mitä eroja on puolueilla. Tässä kohtaa perussuomalaisten ei tarvitse edes sanoa mitään – näemme heidän tekonsa. He halusivat hallituksessa ollessaan leikata kehitysyhteistyöstä.

– Nyt he haluavat leikata lisää. Siinä näkee, mikä puolueen halu ja tahto on. Aiemmin syyksi sanottiin tiukka talous. Nyt talous ei ole enää niin tiukoilla, Laukkanen hämmästelee.

Miksi haluat lisätä määrärahoja kehitysyhteistyöhön, Antero Laukkanen?

– Haluan lisätä niitä siksi, että se on oikein, Laukkanen vastaa.

– On oikein, että Suomi kantaa maailmanlaajuista vastuuta ja osallistuu siihen, mitä olemme aina tehneet. Olemme pyrkineet auttamaan vähäosaisia lähimmäisiä ja kansoja pääsemään pois köyhyydestä ja nousemaan jaloilleen.

Laukkasen mielestä kehitysyhteistyö on kaikkien vauraiden maiden yhteinen tehtävä.

Laukkasen mielestä kehitysyhteistyö on kaikkien vauraiden maiden yhteinen tehtävä.

– On osallistuttava, jotta haavoittuvat kansat voivat löytää oman kykynsä ja mahdollisuutensa kehitykseen.

Laukkasen mielestä hyvin kohdennettu kehitysyhteistyö ehkäisee pakolaiskriisejä ja radikalisoitumista.

– Ne, jotka tekevät kehitysyhteistyötä, ovat nähneet, että voimaantuessaan ihmiset kykenevät auttamaan itseään ja toisiaan, Laukkanen perustelee.

Perussuomalaisten Niikon ja Kristillisdemokraattien Laukkasen vastakkaiset suhtautumiset saivat KD:n twiittausherkän puoluesihteerin Asmo Maanselän innostumaan.

Puoluesihteeri Asmo Maanselkä tyrmistyy twiitissään Niikon esittämää lisäleikkausta kehitysyhteistyövaroihin. (Kuva Kristiina Kunnas)

Maanselkä kysyy twiitissään, mitä kehitysyhteistyöjärjestöille kävisi Niikon mallissa.

– Mitähän tällainen Niikon esittämä 75 miljoonan leikkaus ’joululahjana’ tarkoittaisi kehitysyhteistyötä tekeville järjestöille, esimerkiksi Ulkomaanavulle, Fidalle ja Lähetysseuralle? Maanselkä ihmettelee.

– Millaisiin lisäsopeutuksiin se johtaisi?

Maanselkä muistuttaa twiitissään, että Laukkanen esittää parannusta nykytasoon.

Voit lukea Maanselän koko twiitin täältä.

 

 

Ylös