Vuoden 2019 keliakiatutkijaksi valittiin Laura Kivelä – puheenjohtaja Sari Tanus kiitti sitkeästä paneutumisesta

18.5.2019 klo 15:11 Uutiset Kristiina Kunnas

– Valinnalla haluamme osoittaa arvostusta keliakiatutkimukselle, joka on tärkeä avain sairauden syntymekanismien ymmärtämiseen, muistutti Keliakialiiton puheenjohtaja Sari Tanus  kun Laura Kivelä palkittiin keliakiatutkijana.

Keliakialiitto palkitsi Vuoden 2019 keliakiatutkijana lääketieteen tohtori Laura Kivelän. Palkinto luovutettiin Tampereella Keliakialiiton G-fest-koulutustapahtumassa tänään lauantaina 18. toukokuuta.

Lääketieteen tohtori Laura Kivelä väitteli lääketieteen tohtoriksi marraskuussa 2018. Hänen väitöskirjansa käsitteli lapsen keliakiaa muuttuvasta taudinkuvasta kohti seulontaa. Kivelä valmistui lääketieteen lisensiaatiksi 2016 Tampereen yliopistosta. Tällä hetkellä hän erikoistuu lastentautien erikoislääkäriksi Helsingin yliopistossa ja HUS:ssa.

Vantaalta kotoisin oleva Kivelä jatkaa edelleen keliakiatutkimusta Tampereen yliopiston Lastenterveyden tutkimuskeskuksessa ja Keliakiatutkimuskeskuksessa.

Tutkimusaiheina ovat erityisesti lapsena keliakiadiagnoosin saaneiden potilaiden pitkäaikaisterveys sekä keliakiaseulonnan merkitys. Tutkimuksen ohessa hän myös ohjaa nuorempien opiskelijoiden opinnäytetöitä.

Tutkimusaiheina ovat erityisesti lapsena keliakiadiagnoosin saaneiden potilaiden pitkäaikaisterveys sekä keliakiaseulonnan merkitys.

Kivelä tekee aktiivisesti yhteistyötä Keliakialiiton kanssa. Hän luennoi liiton järjestämillä sopeutumisvalmennuskursseilla ja muissa tilaisuuksissa sekä antaa tarvittaessa lausuntoja medialle.

Keliakialiitto on myöntänyt Kivelälle tutkimusapurahan väitöstutkimukseen vuosina 2014, 2016 ja 2017.

Vuoden keliakiatutkijaa muistetaan 1 000 euron tunnustusapurahalla.

− Valinnalla haluamme osoittaa arvostusta keliakiatutkimukselle, joka on tärkeä avain sairauden syntymekanismien ymmärtämiseen ja sen entistä parempaan hoitoon, totesi Keliakialiiton puheenjohtaja, kansanedustaja Sari Tanus palkinnonjakotilaisuudessa.

Hän kiitteli Kivelää paneutumisesta.

– Tutkimustyö edellyttää tekijältään pitkäjänteisyyttä, paneutumista, tuhansia työtunteja ja suurta intohimoa, Tanus muistutti.