”KD:n arvot ja politiikka sopivat minulle täysin”, sinisistä kristillisdemokraatteihin siirtynyt Vantaan kaupunginvaltuutettu Juha Malmi kertoo

23.9.2019 klo 18:16 Politiikka Samuli Rissanen

Sinisten Vantaan kaupunginvaltuutettu Juha Malmi siirtyy Kristillisdemokraattien valtuustoryhmään.

– KD:n arvot ja poliittinen ohjelma sopivat minulle täydellisesti, hän kertoo.

Kaupunginvaltuutettu, KTM ja ekonomi Juha Malmi on eronnut Sininen tulevaisuus -puolueesta ja liittynyt Kristillisdemokraatteihin.

Malmi on 55-vuotias kolmannen kauden valtuutettu, joka on toiminut tarkastuslautakunnan puheenjohtajana (2012-2017) ja sosiaali- ja terveyslautakunnan jäsenenä (2009-2017).

Aiemmin hän on edustanut perussuomalaisia ja sinisiä.

Vantaan Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä saa Malmista uuden jäsenen ja samalla kristillisdemokraattien valtuutettujen määrä kasvaa kahdesta kolmeen.

– Kristillisdemokraattien arvot ja poliittinen ohjelma sopivat minulle täydellisesti. Rehellisyys, inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus ovat arvoja, joita nykymaailma tarvitsee yhä enemmän.

– Kristillisdemokraattien arvot ja poliittinen ohjelma sopivat minulle täydellisesti. Rehellisyys, inhimillisyys ja oikeudenmukaisuus ovat arvoja, joita nykymaailma tarvitsee yhä enemmän. Ne ovat myös oman  arvomaailmani perusta. Terve isänmaallisuus, yrittäjyyden arvostaminen sekä heikommassa asemassa olevien ihmisten puolustaminen ovat myös avainasemassa.

– Puoluevalinnassani yksittäisten ihmisten painoarvo oli suuri. Puolueen puheenjohtajaa Sari Essayahia arvostan suuresti. Ehkä ratkaisevaa on ollut kuitenkin vantaalaisten valtuutettujen Tiina Tuomelan ja Jouko Jääskeläisen esimerkillinen ja kunnioitusta herättävä toiminta Vantaan kaupunginvaltuustossa. Tunnen vihdoinkin löytäneeni oman poliittisen kotini, Malmi kertoo päätöksensä vaikuttimista.

Valtuustossa kristillisdemokraatteja edustavat Malmin lisäksi jatkossakin lastentautien erikoislääkäri, LKT, sosiaali- ja terveyslautakunnan ja sisäilma-asioiden neuvottelukunnan jäsen Tiina Tuomela ja valtiotieteiden tohtori, kaupunginhallituksen jäsen Jouko Jääskeläinen.

Valtuustoryhmän puheenjohtaja Tiina Tuomela kertoo olevansa hyvin mielissään, että Juha Malmi halusi valita kristillisdemokraattien valtuustoryhmän.

– Meillä on paljon yhteisiä teemoja kuten omaishoitajuus-, köyhyys- ja eriarvoisuusasiat. Erityisen tärkeää on olla niiden puolella, jotka itse eivät jaksa, osaa tai uskalla. Tällä arvopohjalla haluamme tehdä politiikkaa, ihmisten tarpeita kuunnellen ja sanoista tekoihin ryhtyen, Tuomela sanoo.

Ylös