– Hyvä uutinen, että puolustusvoimien asekaupat Israelin kanssa jatkuvat, Peter Östman arvioi
19.12.2019 klo 16:56 Eduskunta Samuli Rissanen
Östmanin mukaan Suomen kannattaisi hankkia Israelista myös Trophy APS -omasuojausjärjestelmä panssarivaunujen tueksi. (Kuva Kristiina Kunnas)
Kristillisdemokraattien Peter Östman nosti eduskunnan kyselytunnilla esille puolustusvoimien panssarivaunuhankinnat, johon ampumatarvikkeet hankitaan Israelista.
Östmanin mukaan on hyvä uutinen, että asekaupat Israelin kanssa jatkuvat.
Östman kertasi eduskunnalle uutista, jonka mukaan puolustusministeri Antti Kaikkonen on valtuuttanut puolustusvoimien logistiikkalaitoksen hankkimaan Leopard 2 -taistelupanssarivaunun ampumatarvikkeita.
Ampumatarvikkeet hankitaan Israelista.
– Tämä on hyvä uutinen, että asekaupat Israelin kanssa eivät lopu. Israel on aseteknologian kehityksessä maailman kärkimaita
– Tämä on hyvä uutinen, että asekaupat Israelin kanssa eivät lopu. Israel on aseteknologian kehityksessä maailman kärkimaita, mutta myös Lähi-idän ainoana demokratia, joka puolustaa kansalaisiaan, Östman sanoi.
Sen sijaan hän muistutti, että Turkin käymissä sodissa Isistä vastaan on havaittu, että Leopard 2 panssarivaunut ovat kuitenkin varsin haavoittuvaisia.
– Kysyisin puolustusministeriltä, että olisiko syytä ostaa Israelista Trophy APS -omasuojausjärjestelmä vaunujen tueksi, Östman kysyi.
Puolustusministeri Antti Kaikkonen kiitti Östmania täsmällisestä kysymyksestä. Hänen mukaansa puolustusvoimat tekee hankintoja kotimaasta, mutta myös jonkin verran maailmalta.
– Israelilainen toimittaja oli loppupeleissä ainoa toimittaja, joka täytti ne kriteerit, joita haimme. Toimitukset tapahtuvat vuosien 2012-22 aikana, Kaikkonen kertoi.
Tulevaisuudessa pyritään Kaikkosen mukaan aina vain tarkoituksenmukaisempiin hankintoihin.
– En ota tässä vaiheessa kantaa, että mitä ostetaan ja mistä, Kaikkonen vastasi.