Sari Tanus siirtäisi isojen tilaisuuksien järjestämistä tuonnemmaksi – ”Kahden metrin turvavälikin on melko lyhyt”
10.9.2020 klo 13:09 Politiikka Kristiina Kunnas
– Pyrin liikkumaan niin, että liian ruuhkaisia kohtaamisia olisi mahdollisimman vähän. Käytän liikkuessani herkästi kirurgista suu-nenäsuojaa, sanoo maskisuositusta koronaepidemian alusta lähtien kannattanut lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus. (Kuva Jukka Salmi)
Lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus kannusti kasvosuojainten käyttöön jo keväällä.
– Minä ja kollega Päivi Räsänen olimme molemmat suosittamassa käyttöä jo tuolloin.
Maskeja on nyt saatavilla kaikille. Ne toki maksavat.
– Sen kanssa voi hyvin toimia. Itsekin olen täällä Helsingissä käyttänyt maskia jo aikaisesta keväästä lähtien kauppaan, apteekkiin tai muihin sisätiloihin mennessäni.
– Kaksi metriä on lyhyt matka, virukset ja partikkelit voivat hyvin liikkua sen, lääkäri-kansanedustaja Sari Tanus muistuttaa.
Hän antaa vahvan suosituksen käyttää suu-nenäsuojaa.
– Lisäksi pitää muistaa käsihygienia ja yskiä hihaan. Ja jos on oireita, ei pidä lähteä minnekään.
Tanus ei järjestäisi nyt mitään isoja tilaisuuksia.
– Totta kai läheisten tapaaminen on tärkeää, ja harkitusti sitä pitääkin tehdä.
– Mutta nyt kannattaa ajatella, että virusta voi olla hyvinkin lähellä – minulla tai naapurilla. Mitä vähemmän nyt on menossa, sitä pienempi riski on sairastumiseen. Toisaalta, jos, koronatartunta tulisi, osaisi kertoa, missä on liikkunut.
Toisen kauden kansanedustaja Tanus kertoo oppineensa viimeistään nyt koronarajoitusen aikaan kaikki Eduskuntatalon oikotiet, käytävät ja maanalaiset tilat. Hän neuvoo muitakin miettimään reitit, liikkumaan mahdollisimman väljästi ja välttämään aikoja, joina ihmisiä on paljon liikkeellä.
Pyrin liikkumaan niin, että liian ruuhkaisia kohtaamisia olisi mahdollisimman vähän.
– Pyrin liikkumaan niin, että liian ruuhkaisia kohtaamisia olisi mahdollisimman vähän. Käytän liikkuessani herkästi kirurgista suu-nenäsuojaa.
Kansanedustajat ovat säilyneet ilman koronatartuntoja.
– Istuntosalissa meillä on uusi istumajärjestys, jossa väkeä on karsittu ja kustakin ryhmästä saliin pääsee ainoastaan osa.
Kaikki eivät maskissa viihdy.
– Jos tulee hankala olo sen kanssa ja hengittäminen muuttuu tukalaksi, mene väljään tilaan, ota maski pois ja hengittele kaikessa rauhassa, Tanus ohjeistaa.
Viime eduskuntakaudella soteuudistus söi sosiaali- ja terveysvaliokunnassa istuneiden jäsenten ja varajäsenten aikaa kohtuuttoman paljon.
– Kyllä perustuslakivaliokunnan työssä on nyt ollut niin paljon niin isoja asioita, että sekin sitoo aikaa runsaasti.
– Elpymispakettia käsiteltäessä kylmäsi: mihin olemme sitoutumassa, mihin EU on luisumassa, Tanus pohtii.
Elpymispakettia käsiteltäessä kylmäsi: mihin olemme sitoutumassa, mihin EU on luisumassa.
Tanuksen henkilökohtaiseen elämään korona vaikutti.
– Jotkut sanovat, että allakka näyttää väljältä. Sitä en ole huomannut, sillä töitä on ollut niin paljon.
Mutta Tanukselle tapahtui kuitenkin kesätauolla jotain ennenkuulumatonta.
– Sain pitää kunnon lomaa ensi kertaa vuoden 2015 jälkeen. Oli oikeasti mahdollisuus rauhoittua, vetää happea, aistia, nähdä ja kuulla luontoa – sellaiseen lomaan ei ole ollut mahdollisuutta viime vuosina.
Ympärillä näkyy paljon murhetta ja huolta.
– Kunpa osaisimme nähdä kriisitilanteessa ja haasteessa myös paljon mahdollisuuksia.
– Pohditaan sitä, miten voidaan ratkaista ongelmat, ja miten päästään tästä eteenpäin. Tyrkitään itsemme ulos nauttimaan ympäristöstä ja luonnosta, Sari Tanus haastaa.