– Polttoaineverotuksen kiristäminen on jo heikentänyt kilpailukykyä, Päivi Räsänen muistuttaa
8.10.2020 klo 10:26 Eduskunta Samuli Rissanen
Päivi Räsänen muistuttaa, polttoineveron kustannukset myös kertautuvat muulle yrityselämälle, jolle erilaiset kuljetuskustannukset tuottavat toimintaan lisäkustannuksia.
– Päätöksiä, joita nyt tarvittaisiin, on todellakin pitkä lista, kristillisdemokraattisen eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen muistuttaa toimenpiteistä, joilla hallitus on jo heikentänyt työllisyyttä.
Yksi kilpailukykyä jo heikentävä esitys on polttoaineveron korotus.
Kristillisdemokraattisen eduskuntaryhnän puheenjohtaja Päivi Räsänen muistutti valtion ensi vuoden talousarviota koskevassa lähetekeskustelussa, että tiettyyn rajaan saakka alijäämäinen budjetti on hyväksyttävä ja itse asiassa välttämätönkin tällä hetkellä.
KD-ryhmä on tukenut hallituksen koronatoimia ja tukenut myös sitä, että Suomi on joutunut ottamaan lisävelkaa sekä tänä vuonna lisäbudjettien kautta että myös tulevana vuonna.
– Mutta sitä me emme hyväksy, että samanaikaisesti hallitus jättää tekemättä ne rakenteelliset uudistukset ja jättää tekemättä päätökset vaikuttavista työllisyystoimista, joilla pystyttäisiin luomaan luottamusta siihen, että tämä velka kyetään aikanaan maksamaan takaisin, Räsänen sanoi.
– Yksittäiselle ajoneuvoyhdistelmälle korotus tarkoittaa noin 10 000 euron lisälaskua vuodess
Hän muistutti, että päätöksiä, joita nyt tarvittaisiin, on todellakin pitkä lista. Räsänen lähti liikkeelle toimenpiteistä, joilla hallitus on jo heikentänyt työllisyyttä.
Polttoaineverotuksen kiristys on Räsäsen mukaan tosiasiallisesti jo heikentänyt kilpailukykyä.
– Yksittäiselle ajoneuvoyhdistelmälle tämä korotus tarkoittaa noin 10 000 euron lisälaskua vuodessa ja pelkästään kuljetusalalle lähes 80 miljoonan euron lisäkustannuksia.
Vuoden alusta voimaan tullut kotitalousvähennyksen leikkaaminen on halllituksen syntilistalla. Räsänenkin muistuttaa kyselytutkimuksesta, jonka mukaan valtaosa kansanedustajista kannattaisi kotitalousvähennyksen korotusta ja leikkauksen perumista.
Paikallisen sopimisen edistäminen on Räsäsen mukaan asia, joka jatkuvasti tulee yrittäjiltä esiin, samoin oppisopimuskoulutuksen lisääminen, ansiosidonnaisen työttömyysturvan uudistaminen ja porrastaminen, jolla pystyttäisiin näitä työnteon kannusteita parantamaan.
– KD-ryhmä ehdottaa myös Viron mallin mukaisen yrittäjätilin käyttöönottoa, jolla pystyttäisiin nopeasti helpottamaan yrittäjäksi ryhtymistä ja siten myös parantamaan kilpailukykyämme.
Räsänen muistutti niin ikään, että kristillisdemokraatit ovat kautta aikojen jokaisella vaalikaudella voimakkaasti taistelleet kotihoidon tuen säilyttämisen ja myös sen parantamisen puolesta.
Keliakian ruokavaliokorvauksen puuttuminen budjettikirjasta oli pettymys myös Räsäselle.
– Eduskunta nimittäin viime vuonna edellytti, että keliakiakorvauksen palauttamiseen liittyvä selvitys tehdään pikaisesti ja myös ne kustannukset otetaan huomioon vuosille 2021—2024, hän sanoi.