– Suomen tulisi siirtää Israelin suurlähetystönsä Jerusalemiin, esittää Päivi Räsänen

26.10.2020 klo 14:16 Ulkomaat Merja Eräpolku

Kansanedustaja Päivi Räsäsen mielestä Suomen Israelin suurlähetystö olisi syytä siirtää Tel Avivista Jerusalemiin, jonka Israel on julistanut pääkaupungikseen.

– Kannustan Suomen hallitusta käynnistämään valmistelut suurlähetystönsä siirtämiseksi Jerusalemiin ja Jerusalemin aseman selkeyttämiseksi Israelin pääkaupungiksi. Samalla on tärkeää kaikin tavoin ponnistella rauhan edistämiseksi alueella, totesi KD:n eduskuntaryhmän puheenjohtaja Päivi Räsänen puheessaan ICEJ:n Suomen osaston 40-vuotisjuhlassa Keravalla 24. lokakuuta.

Räsänen muistutti, että juutalaiset ovat pitäneet Jerusalemia Israelin pääkaupunkinaan jo 3 000 vuotta.

– Historialliset siteet Jerusalemiin maan pääpaikkana ovat poikkeuksellisen vahvat. Israel julisti vuonna 1980 Jerusalemin ikuiseksi ja jakamattomaksi pääkaupungikseen. Siitä huolimatta useimmat suurlähetystöt Israelissa, myös Suomen, sijaitsevat Tel Avivissa.

Yhdysvaltain toukokuussa 2018 toteuttama suurlähetystön siirto Jerusalemiin avasi keskustelun muidenkin valtioiden vastaaville toimenpiteille.

Räsäsen mukaan Yhdysvaltain suurlähetystön avaaminen Jerusalemissa ei käynnistänyt pelättyjä levottomuuksia. Samaan aikaan on edetty myös rauhanponnisteluissa arabimaiden ja Israelin kesken.

– Sudan kertoi solmineensa diplomaattisuhteet Israelin kanssa. Aiemmin tänä vuonna Israel solmi diplomaattisuhteet Bahrainin ja Arabiemiraattien kanssa. Nyt olisi hyvä hetki käynnistää keskustelu Jerusalemin asemasta Israelin pääkaupunkina niin Suomessa kuin Euroopan Unionissa, Räsänen totesi.

Ylös