Kannabiksen laillistaminen kasvattaisi järjestäytyneen rikollisuuden markkinoita – ”Käyttäjät ostavat, mistä halvimmalla saavat”

3.3.2021 klo 13:10 Politiikka KD Lehti

Toipuvien narkomaanien parissa työskentelevä Pekka Matilainen ja rikosylikomisario Jari Kinnunen eivät kannata lakialoitetta kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi. Heillä on neuvo huumekauppiaiden kiristyksen kohteeksi joutuneille.

Kansalaisaloite kannabiksen käytön rangaistavuuden poistamiseksi on edennyt lakivaliokuntaan. Aloitteessa ehdotetaan lakimuutosta, joka poistaisi rankaisemisen kannabiksen henkilökohtaisesta käytöstä, neljän kukkivan kasvin kasvattamisesta tai alle 25 gramman hallussapidosta. Aloitteen tekijät uskovat, että kannabiksen saattaminen ”laillisen kontrollin piiriin” heikentäisi järjestäytyneen rikollisuuden kasvuedellytyksiä.

Rikosylikomisario Jari Kinnunen Sisä-Suomen poliisista sekä ViaDian toiminnanjohtaja Pekka Matilainen arvioivat, että kannabiksen laillistaminen ei poistaisi järjestäytynyttä huumekauppaa, se vain lisäisi kannabiksen tarjontaa.

– On utopiaa, että se parantaisi huumausaineongelmaa. Terveyshaitat ovat huimat. Eihän alkoholisteillekaan anneta ilmaiseksi kossupulloa käsiin, Kinnunen tokaisee.

– Poliisilla ei ole mitään keinoa mennä katsomaan, kasvattavatko ihmiset neljä vai 40 kasvia.

Entisten narkomaanien parissa työskentelevä Pekka Matilainen huomauttaa, että kannabisriippuvaiset ostavat kannabiksen sieltä, mistä edullisimmin sen saavat. Hän ei usko, että valtio pystyisi tuottamaan kannabista edullisemmin kuin internetin pimeässä verkossa toimivat markkinat.

Poliisin tilastojen mukaan esimerkiksi Tampereella julkaistaan pimeässä verkossa noin 500–600 huumeiden myynti-ilmoitusta vuorokaudessa. Myynti tapahtuu kännykkäsovelluksissa ja huumausaineet noudetaan sovitusta paikasta ilman kontaktia.

Yläasteikäisten lasten on helppo saada huumeita. Sitten lapset kokoontuvat ja kukin tuo lääkkeitä ja huumeita, joita sitten yhdessä kokeillaan. Yksi lapsista kuolee monihuumemyrkytykseen ja sitten tajutaan, että viikkorahat ja kaikki muut ovat menneet tällaiseen. – Pekka Matilainen

– Yläasteikäisten lasten on helppo saada huumeita. Sitten lapset kokoontuvat ja kukin tuo lääkkeitä ja huumeita, joita sitten yhdessä kokeillaan. Yksi lapsista kuolee monihuumemyrkytykseen ja sitten tajutaan, että viikkorahat ja kaikki muut ovat menneet tällaiseen. Tämä on aika tavallinen tarina, Pekka Matilainen kuvaa.

”Jos kerrot poliisille, tapamme lapsenlapsesi”

Huumemaailmaan kuuluvat usein velat ja lainat, joita peritään kiristämällä takaisin korkojen kera. Monet vanhemmat ja isovanhemmat ovat ottaneet Pekka Matilaiseen yhteyttä, kun heitä on ryhdytty kiristämään lapsen huumevelan tähden. Rikolliset uhkaavat tappaa huumeita käyttäneen lapsen, jos kiristyksestä kerrotaan poliisille.

– Eräässä tapauksessa isovanhemmat myivät omakotitalonsa maksaakseen lapsenlapsensa huumevelkoja, Matilainen kertoo.

Matilainen on itse ennen uskoontuloaan ollut huumekauppias ja hänellä on selkeä neuvo perheenjäsenille, jotka miettivät, pitäisikö huumevelkoja maksaa:

– Ei missään nimessä kannata maksaa. Silloin huumekauppias tajuaa, että tuolta saa rahaa ja hän työntää lapselle lisää huumetta. Kiristyksestä kannattaa aina tehdä rikosilmoitus.

Kannabis mukana huumekuolemissa

Kannabista pidetään mietona huumeena, mutta poliisiin tilastojen mukaan se on merkittävässä roolissa huumekuolemissa. Joka kolmas nuorten huumeidenkäyttäjien kuolema liittyi kannabikseen. Sellaisissa kuolemissa, joissa epäiltiin itsemurhaa ja päihteiden käyttöä, kannabis oli mukana noin 70 %:ssa tapauksista.

– Kannabispsykoosi ei ole harhaa, rikosylikomisario Kinnunen toteaa.

Pekka Matilaisen mukaan kannabiksen käyttöön liittyy usein mielenterveysongelmia, erityisesti masennusta. Toisaalta käyttäjien vaikea elämäntilanne myös saa pysymään kiinni riippuvuudessa.

Kun on itse kantanut oman lapsen uurnan siunauskappelista haudalle…kyllä minä sanon, että se on raskain matka, minkä vanhempi voi tehdä. – Pekka Matilainen

– Kannabiksen tapa koukuttaa ihminen on henkinen riippuvuus. Kannabiksen vaikutuksen alaisena on ihmisen helpompi miettiä myös vaikeita tunteita herättäviä asioita.

Matilaisen oma poika päätyi tekemään itsemurhan kannabispsykoosin jälkeisessä masennuksessa.

– Kun on itse kantanut oman lapsen uurnan siunauskappelista haudalle…kyllä minä sanon, että se on raskain matka, minkä vanhempi voi tehdä. Meidän täytyy tehdä kaikki, mitä me voimme, että yksikään lapsi ei kuolisi.

Kuuntele!

Pekka Matilainen ja Jari Kinnunen keskustelivat Tampereen huumeongelmasta Pirkanmaan kristillisdemokraattien järjestämässä Koko Pirkanmaa mukana -podcastissa. Matilainen on Kristillisdemokraattien ehdokas Kangasalla, Kinnunen puolestaan Kokoomuksen kuntavaaliehdokas Nokialla.

Podcast on kuunneltavissa KD Pirkanmaan YouTube-kanavalla. Voit kuunnella podcastin täällä

 

Tekstin on KD-verkkolehdelle tuottanut Hanna Porrassalmi

 

 

Ylös