Alajärven KD-ehdokas Anne Nätynki: ”Lasten ja nuorten tilanne kaipaa varhaista puuttumista”

6.4.2021 klo 12:02 Henkilöt Kristiina Kunnas

Alajärvellä ehdokkaana oleva Anne Nätynki on lasten ja vanhusten puolestapuhuja. – Minulle tärkeitä ovat aina olleet maan hiljaiset, he, joiden ääni ei kuulu.

Korona-aika rajoituksineen muuttaa kampanjoinnin enemmän digitaaliseksi kuin ihmisten kohtaamiseksi.

– Varmasti sosiaalinen media on merkittävin väline mainonnassa, Alajärven kaupunginvaltuustoon pyrkivä Anne Nätynki toteaa.

– Tietenkin myös eri vaalikoneet ovat tärkeitä, alueellisen median vaalikoneiden lisäksi vastaan valtakunnallisiin lehtiin, kuten Iltalehteen ja Helsingin Sanomiin.

Anne Nätynki toimii Kristillisdemokraattien Pohjanmaan piirin sihteerinä ja oman paikallisosaston johtokunnassa.

– Olen mukana osaston yhteisissä julkaisuissa ja julkilausumissa sekä yhteisessä mainonnassa.

Seuraavalle valtuustokaudelle Nätynki arvioi tulevan myös hankalia asioita.

– Säästökohteissa on varmasti paljon vaikeita ja kipeitä asioita päätettävänä.

Nätynki muistuttaa, että vanhukset tarvitsevat palveluja, jotta voivat asua kotona mahdollisimman pitkään.

– Se edellyttää esimerkiksi ruokakuljetusten ja digiosaamisen lisäämistä.

– Perus-kotihoitopalvelujen järkeistäminen tapahtuisi mielestäni niin, että kylän tai tietyn alueen vanhuksilla olisi esimerkiksi oma kotipalvelu-henkilö.

– Näin säästyisi ajamiseen käytetty aika itse työhön ja se vaikuttaisi merkittävästi myös menopuolelle vähentyneinä kilometrikorvauksina.

– Kotona asuminen tuettuna on kunnalle huomattavasti edullisempaa kuin asumispalvelussa asuminen.

Toinen Nätyngin isoista huolenaiheista on lasten ja nuorten tilanne.

– Lapset ja lapsiperheiden arki on lähinnä sydäntäni. Lasten ja nuorten kohdalla korostan varhaisen puuttumisen tärkeyttä.

Juurisyihin pitää puuttua ajoissa eikä ainoastaan korjata seurauksia.

– Juurisyihin pitää puuttua ajoissa eikä ainoastaan korjata seurauksia. Tuki perheille on tärkeää. Tarvitaan esimerkiksi kuraattorin ja sosiaalipalvelujen kohdennettua apua jo varhaisessa vaiheessa lapselle, nuorelle ja koko perheelle.

Nätynki muistuttaa, että alakoulussa annettu apu estää putoamista oppimisessa.

– Se voi nuoren kohdalla estää parhaiten eri ongelmien mahdollisen syntymisen sekä syrjäytymisen.

– Huumeongelmat ovat tavoittaneet Suomessa jo lähes joka kunnan, joten jo tästäkin syystä nuoren kasvua tukevan strategian pitäisi olla kunnassa ajantasainen.

– Jokainen nuori on tärkeä yksilönä ja yhteiskunnan rakentajana, Nätynki painottaa.

 

Anne Nätynki, KD-ehdokas Alajärvellä:

• 60-vuotias
• asuu Alajärven keskustassa
• yo-merkonomi, tiiminvetäjä
• naimisissa, neljä lasta, 10 lastenlasta
• KD Pohjanmaan piirisihteeri, KD-paikallisosaston johtokunnan jäsen
• harrastuksina kuorolaulu ja opinnot poikkihuilussa

 

Ylös