Jämsän kaupunginvaltuuston voimasuhteet muuttuivat – Perussuomalaisten Karita Puttonen siirtyi KD-ryhmään

6.2.2022 klo 17:52 Politiikka Kristiina Kunnas

Jämsän KD-kaupunginvaltuutettu Kyösti Rahkonen sai valtuustoryhmään työparin, kun Karita Puttonen siirtyi Perussuomalaisista Kristillisdemokraatteihin.

Kaupunginvaltuutettu Karita Puttonen, 42, siirtyy Jämsän kaupunginvaltuustossa perussuomalaisten ryhmästä Kristillisdemokraatteihin. Kyösti Rahkonen saa näin työparin ryhmään, jossa KD toimii yhdessä Keskustan kanssa.

– Arvoni ja Kristillisdemokraattien arvot kohtaavat. Perheiden tukeminen on minullakin lähellä sydäntä, 6-vuotiaiden kaksosten äiti toteaa.

Puttonen on työskennellyt 20 vuotta lähihoitajana.

– Olen kouluttautunut päihde- ja mielenterveyskuntoutujien ohjaajaksi. Pidän työstäni Jyväskylän kaupungilla.

Harmittavaa on tietenkin reilun 50 kilometrin työmatka.

– Kaikkialle on pitkä matka, kun asumme täällä syrjässä maaseudulla.

Maaseutu onkin Lestijärveltä Keski-Pohjanmaalta kotoisin olevalle Puttoselle tosi rakas. Hänellä on aviomiehensä kanssa jo nyt pieneläintila, jossa on hevonen, poni ja lampaita. Mutta perhe on siirtymässä lammastilallisiksi.

– Meistä tulee lampureita ja maanviljelijöitä. Tämä ehkä toteutuu jo tänä vuonna.

Karita Puttonen toteaa, että lammas on vaatimaton, mutta herkkä eläin.

– Se tarvitsee sopivan lämpöisen veden ja ruokaa, mutta ei lämmintä tilaa. Kylmä pihatto on lampaalle paras.

Perhe haluaa kasvattaa liha- ja villarotua. Tähän sopisi rygja, joka on alunperin Norjasta kotoisin oleva vuonojen rinteiden asukki.

– Lammas tarvitsee laadukkaan vapaan heinän, sehän syödä pupeltaa koko ajan. Kun kasvatetaan liharotua, pitää huolehtia ravinnetasapainosta ja mahdollisesta lisäruokinnasta, varsinkin kun uuhet ovat kantavina.

Kun perheestä tulee lampaankasvattajia, on Karita Puttosella tarkoitus luopua hoitotyöstä.

– Olen ollut puoliksi eläkkeellä ms-tautini vuoksi. Aion jatkossa auttaa miestäni sen minkä jaksan, sekä olla hauskan kaksikon eli lastemme kanssa, Puttonen suunnittelee.

Hän on koko ikänsä seurannut kiinnostuneesti politiikkaa ja yhteiskunnan asioita. Viime keväänä hän päätti lähteä puolustamaan omaa kotikaupunkiaan – erityisesti omaa kylää ja kylän elinvoimaisuutta – kuntapolitiikkaan.

Hän on koko ikänsä seurannut kiinnostuneesti politiikkaa ja yhteiskunnan asioita. Viime keväänä hän päätti lähteä puolustamaan omaa kotikaupunkiaan – erityisesti omaa kylää ja kylän elinvoimaisuutta – kuntapolitiikkaan. Ensimmäiset vaalit perussuomalaisten riveissä toivat heti kaupunginvaltuutetun paikan.

– Olin pohtinut, että lähden joko perussuomalaisiin tai kristillisdemokraatteihin, Puttonen kertoo.

– Valitsin silloin perussuomalaiset, mutta tein melko itsenäisen vaalityön. Nyt siirryn KD-ryhmään, ja liityn Kristillisdemokraattien jäseneksi.

– KD:llä perhekeskeisyys on niin tärkeä, ja muutkin arvot kuuluvat niin vahvasti omaan elämääni, siksi päädyin vaihtamaan ryhmää, Karita Puttonen toteaa.

Hän toivoo, että nuoriin panostetaan.

– Heissä on tulevaisuutemme, joten nuoret ovat todella tärkeitä.

Eikä maaseutua saa unohtaa ja keskittää kaikkea suuriin kaupunkeihin.

– Maalla asuu edelleen paljon ihmisiä, Puttonen muistuttaa.

Hän odottaa kokoontumisrajoitusten helpottumista.

– Teams on ihan hyvä kokousmuoto siinä mielessä, ettei aina tarvitse liikkua pitkiä matkoja. Mutta vasta livenä pääsee kunnolla tutustumaan toisiin.

– Kaupunginvaltuustossa on pystyttävä tekemään yhteistyötä. Me uudet emme vielä tunne kaikkia.

Vapaa-ajalla Karita Puttonen karkaa metsään islanninhevosen selässä.

– Olen maatilan tyttöjä. Maaseutu ja luonto ovat minulle tosi tärkeät, kertoo kuusivuotiaasta hevosen selässä viihtynyt Puttonen.

Olen maatilan tyttöjä. Maaseutu ja luonto ovat minulle tosi tärkeät.

Hänellä on ollut myös ravihevosia, ja hän harrasti aiemmin raviurheilua.

– En ole kovin innokas kilpa-asioissa, mutta viihdyin kyllä niitä harjoittamalla. Nyt tykkään, että pääsen islanninhevosen kanssa metsään. On aivan ihana asia, kun hevonen laukkaa metsän maisemissa ja peltojen halki – se tunne yhteistyöstä ison eläimen kanssa!

Jämsän kaupunginvaltuuston voimasuhteet Karita Puttosen siirryttyä PS-ryhmästä KD-ryhmään:

SDP: 12
Perussuomalaiset: 7
Kokoomus: 5
Keskusta: 7
Vihreä liitto: 2
Vasemmistoliitto: 3
Suomen Kristillisdemokraatit: 2
Uusi Suunta: 5

(Vaaliliitossa: Suomen Keskusta + Suomen Kristillisdemokraatit = 9 paikkaa)

 

 

 

 

 

Ylös