Kaikki syytteet kumottu – Huojentunut Päivi Räsänen vapautui myös väitteistä, joita ei koskaan sanonut

30.3.2022 klo 15:19 Politiikka Samuli Rissanen

Helsingin käräjäoikeus on hylännyt kaikki kansanedustaja Päivi Räsäseen kohdistetut syytteet.

– Olen kiitollinen Jumalalle ja kaikille tukijoilleni, Räsänen kertoi heti käräjäoikeuden ratkaisun jälkeen järjestämässään tiedotustilaisuudessa.

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Päivi Räsästä vastaan asetetut syytteet ovat kaatuneet Helsingin käräjäoikeuden päätöksellä.

Tämä tarkoittaa, että oikeus hylkäsi kaikki kolme Räsäseen kohdistunutta syytettä. Kansanedustajaa ja entistä sisäministeriä syytettiin kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.

Oikeus katsoi nyt, että Räsänen ei ole syyllistynyt kiihottamiseen kansanryhmää vastaan lausumillaan ja mielipiteillään, joita hän on esittänyt homoseksuaaleista. Syyttäjä oli vaatinut oikeudessa Päivi Räsäselle vähintään 120 päiväsakon suuruista sakkorangaistusta.

Huojentuneena medialle heti tuoreeltaan päätöksen jälkeen esiintynyt Räsänen toivoi, että pitkä prosessi olisi nyt tässä.

– Ajattelen, että ehkä jossain vaiheessa on tärkeää jälkipyykki pestä.

– Ajattelen, että ehkä jossain vaiheessa on tärkeää jälkipyykki pestä. Nyt tietysti nähdään se, että mikä on syyttäjän reaktio käräjäoikeuden päätökseen.

Räsänen kertoi kuitenkin olevansa valmis käymään sanan- ja uskonnonvapauden puolustamista niin pitkälle kuin syyttäjä päättää asian viedä.

Hän nosti esiin myös käräjäoikeuden toteaman tosiasian, että tiettyjä syyttäjän esittämiä asioita tutkintaan johtaneissa materiaaleissa ei ollut.

Räsäseen kohdistuneissa syytteessä nimittäin väitetään, että Räsäsen mukaan homoseksuaalisuus olisi geneettinen rappeuma ja geeniperimä, joka aiheuttaa sairautta ja häiriötä. Niin ikään syytteessä väitetään, että Räsäsen uskonnolliseen näkemykseen sisältyisi ajatus, jonka mukaan homoseksuaalit eivät ole Jumalan luotuja kuten heteroseksuaalit.

Räsäsen mukaan tämänkaltaiset väitteet ovat paha asia homoseksuaaleja ihmisiä ajatellen.

– Mikäli tällaisia vääriä väittämiä jää ikään kuin leijumaan niin se on loukkaavaa paitsi minua kohtaan, mutta myös homoseksuaaleja ihmisiä kohtaan.

Hän toivoi myös median lukevan huolellisesti oikeuden päätöksen, jossa oikeus on kiinnittänyt huomiota juuri näihin vääriin väittämiin.

– Toivon, että te, median edustajat  julkaisisitte sen, jotta tällaiset väärät väitteet tulisivat myös julkisuudessa kumotuksi. Ne ovat ehdottomasti minun vakaumukseni vastaisia enkä ole koskaan sellaista sanonut, Räsänen vetosi.

Hän toivoi myös, että käräjäoikeuden vapauttava päätös vaikuttaisi myös siihen, miten eduskunnan 2010 säätämää lakia kiihottamisesta kansanryhmää vastaan jatkossa tulkitaan. Räsänen kaipasi lainsäädäntöön selkeyttä.

Hän muistutti, että Suomessa korkeat viranomaiset ovat olleet lain suhteen aiemminkin eri linjoilla.

– Tämä on tietysti ollut hämmentävää. Itse olen 27 vuotta ollut eduskunnassa. Minulle ei tullut mieleenkään, että nämä tekstit tai vaikkapa se tviitti olisi ollut lainvastainen. Miten tavallinen kansalainen voi sen sitten tietää, Räsänen kysyi.

Räsäselle on tulvinut oikeusprosessin aikana tukea ulkomaita myöten. Hän itse koki olleensa ”Jumalan kädessä” koko prosessin ajan.

– Varmasti täällä on oma tarkoituksensa ollut. Kristittynä olen ottanut koko tämän prosessin Jumalan kädestä ja ajattelen että ehkäpä Jumala voi käyttää tätä jollakin tavalla omien hyvien päämääriensä edistämiseksi.

Ylös