Antero Laukkanen: ”Olemme oppineet sietämään köyhyyttä – se on surullista ja moraalisesti käsittämätöntä”

28.5.2022 klo 12:44 Politiikka Kristiina Kunnas

Kansanedustaja Antero Laukkanen on köyhien puolestapuhuja. – On henkisesti raskasta, että olemme oppineet sietämään köyhyyttä, hän murehtii.

– Valitettavasti köyhien tilanne heikkenee koko ajan. Joka kerta, kun ruuan hinta nousee yhden prosentin on se köyhälle valtava nousu. Meille, joilla on varallisuutta, ei muutamien kymppien nousu menoissa tunnu missään, mutta köyhälle se on aivan eri luokkaa, Antero Laukkanen muistuttaa.

Laukkanen on haastateltavana KD-Kompassissa Radio Deissä lauantaina 28. toukokuuta.

Uudenmaan KD-kansanedustaja Laukkanen toimii eduskunnan Köyhyysryhmän puheenjohtajana. Nato-äänestyspäivälle suunniteltu seminaari siirtyi kesäkuulle.

– Teemana seminaarissa on se, miten köyhät selviävät tässä tilanteessa.

Laukkaselle köyhien puolestapuhuminen on sydämen asia.

– Se tulee jo lapsuudesta, sillä perheemme oli niin vähävarainen, että välillä ei ollut edes ruokaa. Seurakunta, naapurit ja Pelastusarmeija auttoivat.

– Köyhyys tuotti köyhien auttajan, Laukkanen muotoilee.

Hän kertoo, että Suomessa on 700 000 suhteelisesti köyhää ja lähes 400 000 todella köyhää.

– He taistelevat jokapäiväisestä leivästä. Meille ennustettiin jo 2000-luvun alussa sellaisesta ryhmästä, joka on täysin syrjäytynyt. Osalla ei ole enää henkilötunnusta, heillä ei ole osoitetta. Ryhmä kasvaa. Emme ole pystyneet poistamaan asunnottomuuttakaan.

– Valitettavasti kahtiajako Suomessa on todella iso. Se ihmetyttää Euroopan tasollakin. Olemme asiassa kuin asiassa kärjessä, mutta tätä asiaa emme ole pystyneet hoitamaan.

– Tätä kannan sydämessäni ja tästä olen kaikkein surullisin: olemme jotenkin oppineet sietämään köyhyyttä. Se on henkisesti raskas tila ja moraalisesti täysin kestämätöntä.

Laukkanen kertoo pyrkineensä kansanedustajana koko seitsemän vuoden ajan nostamaan esiin tätä asiaa ja tuomaan käytännön apua köyhille.

Jotenkin olemme sulkeneet silmämme näiltä. Köyhiä lapsiperheitä on 100 000. Perheet miettivät, mitä syödään tänään. Lapset saavat päivän ainoan lämpimän aterian koulussa.

– Se on kuitenkin käsittämättömän vaikeaa.

– Jotenkin olemme sulkeneet silmämme näiltä. Köyhiä lapsiperheitä on 100 000. Perheet miettivät, mitä syödään tänään. Lapset saavat päivän ainoan lämpimän aterian koulussa. Viikonloppuna ei ehkä ole mitään syötävää.

– Tämä tilanne on kestämätön.

Laukkasta haastateltiin KD-Kompassi-ohjelmaan välittömästi Nato-äänestyksen jälkeen eduskunnassa, ja hän ottaa haastattelussa kantaa myös Suomen turvallisuuspolitiikan muutokseen.

– Yht’äkkiä Euroopan tilanne oli niin vakava, että joka ainoa maa Euroopassa joutui miettimään mikä on oman maan turvallisuustilanne.

– Olisimme halunneet elää rauhassa kaikkien kanssa. Nyt joudumme uhkalla vastaamaan uhkaan, ja se tekee minut hyvin murheelliseksi.

– Toisaalta näin, että vaikeissa asioissa olemme oppineet kansakuntana kulkemaan yhdessä. Tämä oli kypsä osoitus siitä, että olemme vanha demokratia.

– Prosessi oli äärimmäisen taitavasti ja demokratiaa kunnioittaen viety läpi. Olemme valinneet selkeästi oman tahtotilamme. 188 ääntä puolesta kyllä puhuu selvää kieltä, Laukkanen analysoi.

Antero Laukkanen KD-Kompassissa Radio Deissä la 28. toukokuuta klo 12.50

KD-Kompassi -haastatteluohjelma tulee Radio Deissä lauantaisin klo 12.50 ja maanantaisin uusintana klo 22.35. Kristillisdemokraatit on tuottanut ohjelmaa vuodesta 2008. Sen toimitustiimiin kuuluvat Merja Eräpolku, Kristiina Kunnas, Ismo Portin ja Elsi Ranta. Voit kuunnella ohjelman myös täältä. Haastattelut ovat kuunneltavissa sivulla soundcloud.com/kristillisdemokraatit

 

Ylös