Jari Turpeinen, Outokumpu: ”En pidä suutani kiinni vaan olen esillä terävillä särmillä – ei hyssyttelemällä hyvä tule”
28.10.2022 klo 14:03 Politiikka Kristiina Kunnas
Savo-Karjalan vaalipiiri on alueena iso. Outokumpu on onneksi keskellä. – Silti hiki valuu jo kartta-tetriksen kanssa, että miten liikutaan. Pakko on mennä paikan päälle! Ei verkko tavoita kaikkia, Jari Turpeinen muistuttaa.
Jari Turpeinen on ehdolla eduskuntaan Outokummusta. Ennen siirtymistään Kristillisdemokraatteihin hän on nähnyt Perussuomalaisten menestyksen, hajaannuksen ja ihmisten väliset riidat. – Puhun samaa kieltä pienten kuntien ihmisten kanssa, Turpeinen sanoo. Tosin ääniä hän voisi hyvin ottaa vastaan isommistakin kaupungeista.
Jari Turpeinen on ahkera digin käyttäjä. Jos verkko on liian hidas, se turhauttaa. Edellisyö meni taas taistellessa. Outokummun Outo Valo -viikon videot eivät siirtyneet niin sitten millään. Vaikka hän asuu ”hyvin lähellä kylän keskustaa”.
– Entä kun digi ei toimi, ja jos koko sote siirtyy verkkoon? Turpeinen kysyy.
Hän on 52-vuotias, ja ihmettelee miten edeltävät ja tulevat sukupolvet selviävät kaikesta.
– Nuoret osaavat pelata, mutta kun pitäisi mennä Omakantaan tai Kelan palveluihin, voivat olla ihan uupeloina.
– Jos kaikki siirtyy verkkoon, pitää olla sekä lisää digiosaamista että verkon pitää toimia, muuten saatavuus jää aika heikoksi, hän arvioi.
Turpeinen sanoo kuuluvansa niihin, jotka eivät ole mistään kotoisin.
– Isä on Ilomantsista ja suku Venäjän rajan takaisia evakoita, äiti Ylitorniolta.
Vanhemmat muuttivat yritystoimintansa vuoksi Varsinais-Suomeen, mutta Jari jäi Outokumpuun.
– Jos vietän kauemmin aikaa tasaisella maalla, tulee pian ikävä päästä näkemään vaaramaisemia ja pitkiä puita, hän nauraa.
– Ja perheen kanssa karataan pohjoiseen, kun vain on mahdollista.
Uusperheen yhteensä viidestä lapsesta kaksi vanhinta on jo omillaan. Kolme nuorinta asuu vielä kotona.
Jari Turpeinen lähti aktiivisesti politiikkaan 2012. Kuntavaaleissa tuli Perussuomalaisten listalla hyvä tulos.
– Eivätkä ole sen jälkeen pois päästäneet.
Turpeinen valittiin sekä piirihallitukseen että puoluehallitukseen, jossa istui myös tuuliset ajat sekä Soinin että Halla-ahon aikana. Hän näki suuren menestyksen ja toimi perussuomalaisten vaalipäällikkönä. Oli vaihe, jossa rahaa oli käytettävissä lähes rajattomasti puolueen toimintaan, mutta myös toinen ääripää, kun joka sentti oli kiristettävä omasta kukkarosta. Hän joutui todistamaan myös puolueen dramaattisen kahtiajaon ja siitä seuranneet ristiriidat, riidat ja vihanpidon.
Hän kertoo, että hänellä oli jo kaikesta poliittisesta toiminnasta eropaperit kirjoitettuna. Perussuomalaiset hajosi suuren kohun saattelemana 2017. Siniset jatkoivat hallituksessa, ja lopulta myös Turpeinen päätti jatkaa Sinisissä.
– Noihin vaiheisiin liittyy ikäviä muistoja. Tuli syvää juopaa ihmisten väliin.
Sinisten toiminnasta tuli Turpeisen mielestä liian eteläistä, ”kehäkolmos-keskeistä”. Ei ollut syytä jatkaa puolueessa.
Tulisiko jotain tilalle?
– Minulla oli aina ollut äärettömän hyvät välit KD:hen.
Hän mietti, onnistuisiko lähteä sitoutumattomana Kristillisdemokraattien listalla aluevaaleihin. Vastaanotto yllätti.
– Kaikki toivottivat tervetulleeksi. Minut otettiin niin avosylin ja positiivisesti vastaan, että vieläkin hämmästelen.
Minut otettiin avosylin vastaan.
Vaaleissa meni hyvin, Turpeisesta tuli vara-aluevaltuutettu Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen valtuustoon. Sitä seurasi liittyminen Kristillisdemokraattien jäseneksi, ja nyt myös eduskuntavaaliehdokkuus Savo-Karjalassa.
Savo-Karjalassa vaalit käydään Pohjois-Karjalan sekä Pohjois-Savon Kristillisdemokraattien yhteistyönä. Iso vaalipiiri kattaa laajan alueen. Luoteiskulmasta Kiuruveden Tihilänkankaalta on 350 kilometriä kaakkoon, itärajan Kiteen Haapavaaraan. Pohjois-Savon eteläisestä Rautalammen kunnasta on kolmisensataa kilometriä Ilomantsin Hattuvaaraan.
Jari Turpeinen asuu onnekseen alueen keskellä. Outokumpu on Pohjois-Savon rajalla.
– Silti hiki valuu jo kartta-tetriksen kanssa, että miten liikutaan. Pakko on mennä paikan päälle! Ei verkko tavoita kaikkia.
Kampanja on jo tekeillä. Marraskuun alussa hän istuu muiden ehdokkaiden kanssa suunnittelemaan mitä tehdään yhdessä.
– Tietenkin teen digin kautta niin paljon kuin pystyn. Katsotaan nyt, miten saan muita ehdokkaita mukaan. Sen verran kierretään, kuin on mahdollista. Onneksi suurperheellisellä on pihassa pikkubussi. Sillä pääsemme yhdessä lähtemään vaalityöhön, hän suunnittelee.
– Omassa kunnassa minut tiedetään. Kaikki eivät tietenkään vielä tunne. Minulla on se paha tapa, etten pidä suutani kiinni. Terävillä särmillä sanon. Ei hyssyttelemällä hyvä tule! Jari Turpeinen kuvailee.
Juuri nyt Outokummussa tapahtuu. Maanantaina alkanut Outo Valo -festari jatkuu lauantaille saakka. Tänään perjantaina on ulkoilmatapahtuma Pimeän kaupan ilta.
– Vihjasin siitä verottajalle ja pyysin mukaan. Vastasivat, että heidät tunnetaan paremmin siitä, että tulevat ilman ’kuhtua’, Turpeinen naurahtaa Outokummun murteellaan.
Hienoimmatkaan videot eivät tavoita kaikkia äänestäjiä. Pitää olla paikan päällä. Pitää näkyä. Pitää saada mielipidekirjoituksia julki.
Turpeinen tietää, etteivät hienoimmatkaan videot tavoita kaikkia äänestäjiä.
– On vain muutamia henkilöitä, jotka ovat rakentaneet poliittisen uransa pelkästään verkkoon.
– Pitää olla paikan päällä. Pitää näkyä, saada mielipidekirjoituksia julki. Ja vaikka hirveän mukavaa on olla keskuskaupunkien Joensuun, Varkauden, Iisalmen ja Kuopion toreilla, niin pienistä kunnista löytyvät ne ihmiset, joiden kanssa puhun samaa kieltä. Pienen kunnan asukkaan näkökulma on tuttu ja ongelmat samat läpi Itä-Suomen.
Pienillä paikkakunnilla on sympaattisuutta, jota ei ehkä löydy muualta.
– Olin joensuulaisen tuttavan kanssa Outo Valo -tapahtumassa. Grillistä loppuivat makkarat. Hyvinvointijohtaja juoksi hakemaan lisää.
Eduskuntavaaliehdokas Jari Turpeinen näkyvillä
• perjantaina 28.10. Pimeän kaupan ilta Outokummussa, KD:llä oma piste klo 18–20
• lauantaina 29.10. K-Market Pielisherkku, Juuka klo 10–12
Turpeinen osallistuu lauantaina myös Juuan KD-osaston kokoukseen Ellinkulmassa klo 12.30. Siellä vierailevat Pohjois-Karjalan eduskuntavaaliehdokkaat Maija Silvennoinen (Liperi), Jari Turpeinen (Outokumpu), Ella Kärki (Nurmes) ja poliittisen katsauksen pitävä Pohjois-Karjalan KD:n puheenjohtaja Jasmin Pyöriäinen (Joensuu).
• seuraa Jaria hänen kotisivuillaan jariturpeinen.com
Jari Turpeinen, ehdolla eduskuntaan Savo-Karjalasta
• 52-vuotias
• asuu Outokummussa, uusperheessä 5 lasta, joista 3 kotona
• Outokummun kaupunginvaltuutettu vuodesta 2013
• tarkastuslautakunnan varapuheenjohtaja vuodesta 2013
• Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen varavaltuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen vuodesta 2022
• SiunSote Kuntayhtymän valtuutettu ja tarkastuslautakunnan jäsen 2016 – 2021
• Outokummun seurakunnan kirkkovaltuutettu vuodesta 2015, ehdolla syksyn vaaleissa
• Outokummun seurakunnan kirkkoneuvoston jäsen vuodesta 2015
• Mielenterveysyhdistys Välkkeen puheenjohtaja vuodesta 2014
• harrastaa drone-kuvausta
• KD:n eduskuntavaaliehdokas Savo-Karjalassa