”Järjen ääni resonoi ja suunnanmuutosta on ilmassa” – Pirkanmaalla ahkerasti kiertänyt Sari Tanus sai myös vaalilakanansa takaisin

1.4.2023 klo 09:57 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus on kiertänyt ahkerasti vaalipiirinsä Pirkanmaan tapahtumissa. Kuluneella viikolla Paasikiven-Kekkosen tien varresta viedyt suuret vaalilakanat on nyt saatu takaisin.

– Täällä on aivan upea, aurinkoinen sää ja mahtava toritunnelma!

KD-Lehti tavoitti kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanuksen kotikulmiltaan Tammelan torilta lauantaina 1.4. yhdeksän jälkeen aamulla. Tanus oli jo käynyt leipomossa ja suunnannut torille.

– 100 uunituoretta Augustin ruisleipää on jaossa tänään, vuoden 1913 ruistaikinajuuren reseptillä ja ilman lisäaineita, hän kertoo.

Tammelan torilta hän suuntaa iltapäivällä vielä Tampereen Keskustorin vaalimökille.

Olen myös toiminut ”etälääkärinä”, antanut terveysvinkkejä ja hoito-ohjeita.

Viimeisen viikon aikana Tanus on ollut tavattavissa muun muassa Sastamalassa, Kangasalalla, Pälkäneellä, Orivedellä, Vesilahdella ja ennenkaikkea kotikaupunki Tampereen vaalitoreilla. Keskusteluja vaalitapahtumissa on käyty maan ja taivaan väliltä.

– Vaikeampi nimetä aihetta, josta ei olisi ollut puhetta. Olen myös toiminut ”etälääkärinä”, antanut terveysvinkkejä ja hoito-ohjeita.

Vaalikampanja on sujunut mallikkaasti, mutta harmittavia asioitakin on tapahtunut. Tanuksen suuret vaalilakanat vietiin Paasikiven-Kekkosen tien varresta viime sunnuntaina ja vielä toinenkin lakana katosi keskiviikkona samasta paikasta.

Lakanat oli vaivalla hankitut ja ne oli saatu vaivoin koivujen väliin viritettyä.

Tanuksella on nyt iloisia uutisia: Lakanat on saatu takaisin.

– Eilen meihin otettiin yhteyttä ja kävimme hakemassa lakanat takaisin, hän kertoo.

Tanuksella on luottavainen olo: Hän on saanut runsaasti palautetta ja viestejä äänestäjiltä ja niiden mukaan KD:n Järjen Ääni-kampanja puree.

– Suunnanmuutos ja Järjen ääni resonoi valtaosalle tavallisista suomalaisista, hän sanoo.

Kun vaalimökki tänään hiljenee, Tanuksella on edessä vielä jännittävin osuus. Huomenna hän odottaa tulosta työstään Tampereen Valo-huoneella vaalivalvojaisissa.

Tanusta voi äänestää Pirkanmaalla numerolla 204.

Sari Tanus

Ehdolla eduskuntaan numerolla 204

59 v, Tampere, 3 aikuista poikaa.
Naistentautien ja synnytysten erikoislääkäri
Tampereen kaupunginhallituksen jäsen, aluevaltuutettu, kirkkovaltuutettu,
Keliakialiiton pj, Sitran hallintoneuvoston jäsen
Tampereen seudun osuuspankin edustajiston jäsen, Pirkanmaan osuuskaupan edustajiston jäsen
Harrastuksina jääkiekon seuraaminen, musiikki
FB.com/sari.tanus , Instagram.com/ sari.tanus, Twitter.com/saritanus

 

Ylös