”Voin ymmärtää tätä vain ennakkopäätösluonteen vuoksi” – Päivi Räsäsen tapausta puidaan vielä korkeimmassa oikeudessakin
19.4.2024 klo 09:50 Politiikka Samuli Rissanen
– Kirjoitusteni käsittely jatkuu korkeimmassa oikeudessa, Päivi Räsänen vahvistaa. (Kuva: Samuli Rissanen)
Korkein oikeus on päättänyt myöntää valtakunnansyyttäjälle valitusluvan kansanedustaja Päivi Räsästä koskevassa oikeusprosessissa. – Jatkan nyt taistelua sananvapauden puolesta korkeimmassa oikeudessa, Räsänen sanoo.
Räsänen kertoo saaneensa tänään (19.4.) tiedon, että korkein oikeus on päättänyt myöntää valitusluvan valtakunnansyyttäjälle. Marraskuussa 2023 Helsingin hovioikeus vapautti Räsäsen kaikista syytteistä.
Räsästä on syytetty kiihottamisesta kansanryhmää vastaan.
– Helsingin hovioikeus hylkäsi yksimielisessä ratkaisussaan kaikki minuun kohdistuneet syytteet todeten, että tekstieni sisältö ei ole ollut lainvastainen ja että kirjoitusteni tarkoitus ei ole ollut homoseksuaalien solvaaminen tai loukkaaminen, Räsänen muistuttaa.
Maaliskuussa 20222 myös Helsingin käräjäoikeus hylkäsi kaikki Räsäsen lausuntoihin kohdistuneet syytteet todeten samalla, että syyttäjän väittämiä lausuntoja ei Räsäsen kirjoituksista löytynyt.
– Kahden oikeusistuimen kuusi tuomaria eivät siis ole löytäneet mitään lainvastaista kirjoituksistani, mutta niiden tutkiminen jatkuu korkeimmassa oikeudessa. Voin ymmärtää tätä vain tapauksen ennakkopäätösluonteen vuoksi, Räsänen sanoo.
Hän muistuttaa, että oikeusprosessi on sanan- ja uskonnonvapauden kannalta historiallinen: Oikeudenkäynnin ytimessä on kysymys, saako Raamattuun kytkeytyviä opetuksia pitää esillä ja ilmaista olevansa samaa mieltä niiden kanssa.
Vapauttava päätös korkeimmasta oikeudesta toimisi alempien oikeusasteiden päätöksiin verrattuna vahvempana ennakkolinjauksena myöhempiä vastaavia syytöksiä ajatellen, Räsänen arvioi.
Hänen mukaansa se turvaisi entistä selkeämmin ja vahvemmin kristittyjen vapauden pitää Raamatun opetuksia esillä. Sillä olisi vaikutuksensa myös muiden Euroopan maiden oikeuslaitosten ratkaisuihin.
– Olen luottavaisella ja rauhallisella mielellä valmis jatkamaan taistelua sanan- ja uskonnonvapauden puolesta, niin korkeimman oikeuden edessä kuin tarvittaessa Euroopan Ihmisoikeustuomioistuimeen asti.
Jo lähes viisi vuotta kestänyt tutkinta on ollut raskas, mutta Räsänen on pitänyt etuoikeutena ja kunniatehtävänä puolustaa sananvapautta, joka on keskeinen oikeus demokraattisessa valtiossa.
– Tutkinta on sisältänyt totuuden vastaisia syytöksiä, useita pitkiä poliisikuulusteluja yli 13 tunnin ajan, oikeuden istuntoihin valmistautumista, käräjäoikeuden istuntoja ja hovioikeuskäsittelyn. Tässä ei ollut kyse vain minun mielipiteistäni, vaan kenen tahansa sananvapaudesta. Toivon, että korkeimmasta oikeudesta saadaan ratkaisu, joka turvaa, ettei muiden tarvitse käydä läpi samanlaista koettelemusta.
Räsäsen oikeusprosessi sai alkunsa hänen kesäkuussa 2019 julkaisemasta twiitistä, joka oli kohdistettu Pride- tapahtuman tukijaksi ilmoittautuneelle ev. lut. kirkolle.
– Julkaisuni pääsisältö oli kuvaliite Uuden testamentin Roomalaiskirjeen 1. luvun jakeista 24–27. Kritiikkini kohteena ei ollut mikään vähemmistö, vaan oman kirkkokuntani johto, Räsänen kertaa.
Valtakunnansyyttäjä nosti 22.4.2021 syytteet Räsästä vastaan kolmesta eri teosta. Esiin nostettiin myös vuonna 2004 julkaistu Räsäsen pamfletti ”Mieheksi ja naiseksi hän heidät loi” ja Ruben Stillerin vuonna 2019 julkaistu radiokeskustelu. Lähetyshiippakunnan piispa Juhana Pohjola joutui myös syytetyksi sen vuoksi, että hän oli vastuussa pamfletin julkaisemisesta ja saatavilla pitämisestä.