Korholan jälkeen runsaimmin ääniä Puolimatkalle, Ruotsalalle ja Petterssonille – vaaliliitossa Liike Nytin äänisaalis vaatimaton
13.6.2024 klo 12:49 Politiikka Kristiina Kunnas
Tästä vaalityö käynnistyi: Sari Essayah esitteli medialle Kristillisdemokraattien eurovaaliohjelman ja kärkiehdokas Eija-Riitta Korhola piti puheenvuoron eduskuntaryhmän huoneessa 11. huhtikuuta. (Kuva Viljami Haavisto)
Niin lähellä, mutta kuitenkin kaukana. Niin kaukana, mutta kuitenkin aika lähellä. Kristillisdemokraattien hanakasti tavoittelema mepinpaikka jäi haaveeksi, vaikka kärkiehdokas Eija-Riitta Korhola saavuttikin valtaisan äänisaaliin.
– Voitin vaalit mutta hävisin paikan, totesi huikean äänimäärän kerännyt Eija-Riitta Korhola itse.
Hän menestyi, mutta se ei riittänyt. KD:n ja Liike Nytin vaaliliitolta puuttui reilut 18 000 ääntä, jotta paikka olisi saatu. Yhteensä ääniä tuli 85 067.
Vaalitulosta voi tarkastella monella tavalla. Ensimmäinen huomio on tietenkin se, että Eija-Riitta Korholan saavuttama äänisaalis 45 167 sijoittuu kaikkien ääniharavien joukossa sijalle 11 ja äänikuningattarissa seitsemänneksi.
Eurovaalien tarkistuslaskenta valmistui keskiviikkoiltana 12. kesäkuuta.
Eija-Riitta Korholan saavuttama äänisaalis 45 167 sijoittuu kaikkien ääniharavien joukossa sijalle 11 ja äänikuningattarissa seitsemänneksi.
Miten nuo puuttuvat äänet olisi voitu saada?
Jos vaikkapa Kristillisdemokraateilla olisi ollut Korholan ja Tapio Puolimatkan perässä kolme muuta ehdokasta, jotka olisivat saavuttaneet Puolimatkan saaman äänimäärän 11 538, olisi paikka tullut, Liike Nytin noin 10 000 äänen avustamana.
Jotkut ovat kyselleet aivan aiheellisesti, mikseivät KD-kansanedustajat lähteneet ehdolle. Kansanedustajat ovat usein tunnettuja koko valtakunnassa ja joka tapauksessa oman kotipaikkakuntansa ulkopuolella. Syitä poisjäämiselle on varmasti monia, mutta ainakin eduskuntatyöstä on tullut aina vain kuormittavampaa hallitusvastuun myötä. Maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah toimii valtioneuvostossa, joten neljä kansanedustajaa joutuu hoitamaan valiokuntatehtävät sekä työskentelyn ryhmässä. Työtä ja painetta siis riittää.
Jossiteltavaa jäi. Entä jos joku tai jotkut KD:n kansanedustajista olisivat olleet mukana? Toisaalta: kun tekninen vaaliliitto solmittiin, uskottiin Liike Nytin saavan kasaan uskottavan ehdokaslistan. Se ei toteutunut.
Katse kohdistuu kuitenkin väistämättä Liike Nytin vaatimattomaan äänimäärään, joka oli ainoastaan 9 641. Verrataanpa KD-ääniin, joita oli 75 426: jos Liike Nytin listalla olisi ollut edes yksi ehdokas, joka olisi saavuttanut Puolimatkan äänimäärän ja lisäksi kolme ehdokasta, jotka olisivat saaneet Aki Ruotsalan, David Petterssonin tai Katriina Hiippavuoren äänimäärän, olisi paikka tullut.
Jossiteltavaa jäi. Entä jos joku tai jotkut KD:n kansanedustajista olisivat olleet mukana? Toisaalta: kun tekninen vaaliliitto solmittiin, uskottiin Liike Nytin saavan kasaan uskottavan ehdokaslistan. Se ei toteutunut. Nyt jäi vahvasti vaikuttamaan siltä, että puolue on keskittynyt lähinnä puheenjohtajansa Harry Hjallis Harkimon suosioon. Mutta kun hän ei lähtenyt ehdolle.
Kristillisdemokraattien ehdokkaiden saavuttamat äänet 75 426:
Eija-Riitta Korhola 45 167
Tapio Puolimatka 11 538
Aki Ruotsala 4 620
David Pettersson 3 499
Katriina Hiippavuori 3 134
Marika Visakorpi 2 230
Matti Heikkinen 1 712
Ann-Niina Turunen 1 656
Ari Mönttinen 1 097
Tommi Terä 773