Mitä hallitus aikoo tehdä nuorten raaistuneelle väkivaltarikollisuudelle, Sari Tanus kysyy
19.9.2024 klo 19:43 Politiikka Samuli Rissanen
Sari Tanus muistuttaa, että alle 15-vuotiaiden väkivaltarikosten määrä on yli kolminkertaistunut. Väkivalta on myös selvästi raaistunut. (Kuva: Kristiina Kunnas)
Hallitus otti nuoriso- ja jengiväkivallan ja nuorten välisen väkivallan yhdeksi ykkösteemakseen. Mutta mihin toimiin on ryhdytty? Tätä KD:n kansanedustaja Sari Tanus kysyy nyt ministeriltä.
Kristillisdemokraattien kansanedustaja Sari Tanus muistutti eduskunnan torstaisella kyselytunnilla, että väkivaltarikosten, erityisesti nuorten henkirikosten, pahoinpitelyjen ja ryöstöjen, määrän kasvu on huolestuttava.
Viime vuonna väkivaltarikoksesta epäiltynä tai tutkinnassa oli noin 12 000 alle 21-vuotiasta, ja näistä alle 15-vuotiaiden väkivaltarikosten määrä on yli kolminkertaistunut. Väkivalta on myös selvästi raaistunut. Useimmiten sitä tehdään ryhmissä, ja usein siihen liittyy myös uhrin nöyryyttämistä. 90 prosentissa poliisille ilmoitetuista nuorten väkivallanteoista juurisyy niihin löytyy sosiaalisen median alustoilta.
– Siellä saattaa olla pitkäaikaista, epäasiallista puhetta, nöyryyttämistä, haukkumista, uhkailua, ostamista, myymistä, ilmiantamista ja toisten pahoinpitelystä maksamista. Se kulminoituu lopulta väkivallan käyttämiseen.
Tanuksen mukaan on huomattava, että rikoksiin toistuvasti syyllistyvät nuoret ovat usein syrjäytyneitä, jotka tarvitsevat tukitoimia ja mielekästä tekemistä.
– Kysyisinkin: Mihin toimiin hallitus on ryhtynyt näiden haasteiden ratkaisemiseksi?
Oikeusministeri Leena Meri totesi, että hallitus otti nuoriso- ja jengiväkivallan ja nuorten välisen väkivallan yhdeksi ykkösteemakseen.
Keväällä alkoi laaja-alainen toimenpideohjelma, jossa on kaikille ministeriöille, oikeusministeriöön, sisäministeriöön, sosiaali- ja terveysministeriöön ja opetus- ja kulttuuriministeriöön, kouluihin ja koteihin toimenpiteitä, ja siihen tuli myös rahoitusta.
– Eli meillä on pehmeitä keinoja. Panostamme ennalta ehkäisyyn, nuorten ohjaukseen, niin Ankkuri-toimintaan kuin nuorten malliin.
– Totta kai on myös kovia keinoja. Puutumme rikoksiin, jotka liittyvät katujengeihin ja nöyryyttävään tekotapaan.Ja myös tähän ongelmaan, että alle 15-vuotiaita käytetään rikoksentekijöinä oman rikollisen toiminnan osana; se tulee rikoksen koventamisperusteeksi.