Tommi Terä on kristillisdemokraattien pormestariehdokas Turussa

2.10.2024 klo 15:56 Politiikka Samuli Rissanen

Turun kristillisdemokraattien syyskokous on nimennyt Tommi Terän tulevien kuntavaalien pormestariehdokkaakseen. Syyskokousväen valinta oli yksimielinen.

Turun KD:n puheenjohtajana vuodesta 2021 alkaen toiminut Terä on varavaltuutettu, tarkastuslautakunnan jäsen ja KD:n puoluevaltuuston jäsen. Terä on ollut useissa vaaleissa ehdolla ja oli myös mukana kevään 2023 hallitusneuvotteluissa. Hän työskentelee kristillisdemokraattisen ajatushautomo Kompassin toiminnanjohtajana.

Se, että saan tehdä Turun ja turkulaisten hyvän ja hyvinvoinnin eteen työtä, on etuoikeus

Terä kiittää Turun kristillisdemokraatteja luottamuksen osoituksesta.

– Paljasjalkaisena turkulaisena Turku on minulle aina aivan erityisen tärkeä kaupunki. Se, että saan tehdä Turun ja turkulaisten hyvän ja hyvinvoinnin eteen työtä, on etuoikeus, Terä kuvailee tuntojaan.

Turun kristillisdemokraatit hyväksyy ja julkaisee loppuvuoden aikana oman kuntavaaliohjelmansa, jossa tarjotaan kattava kristillisdemokraattinen vaihtoehto ja suunta Turun kaupungille.

Terän mukaan tulevat vuodet vaativat suunnitelmallisuutta ja ennen kaikkea päämäärätietoista ja tehokasta päätöksentekoa, jotta haasteista selvitään.

– Talous vaatii tasapainottamista, mutta samalla on löydyttävä rohkeutta tehdä niitä investointeja, jotka luovat asukkaille hyvinvointia, työpaikkoja ja varmistavat sen, että kaupunki ja sen palvelut toimivat myös tulevaisuudessa.

Synkkyyteen ei kuitenkaan ole syytä vaipua: Haasteista huolimatta Turku on upea kaupunki ja rakas koti valtavan monelle. Tämä tuntuu Terän mielestä toisinaan kiivaiden keskustelujen lomassa unohtuvan.

– Kristillisdemokraatteina haluamme rakentaa Turkua, joka sekä arvostaa ja vaalii historiaansa että luo rohkeasti tulevaisuuttaan. Kaupunkia, jossa jokaisen ääntä kuullaan ja kuunnellaan. Negatiivisuuden ja uhkakuvien maalailun sijaan tarjoamme ratkaisuja haasteisiin ja tekoja, joilla rakennamme meille kaikille parempaa kaupunkia, hän linjaa.

Terä muistuttaa, että kehityksen, tehokkuuden ja vauhdin hurmiossa on kuitenkin pidettävä katse päämäärässä. Kaupungin kehitystä ja taloudellista menestystä ei tule nähdä itseisarvoina, vaan välineinä, joilla mahdollistetaan kaupunkilaisten hyvinvointi.

Turun KD julkaisee tuonnempana laajan kuntavaaliohjelman, jossa tarjotaan kattava kristillisdemokraattinen vaihtoehto ja suunta Turun kaupungille.

– Pormestariehdokkaana saan tuoda näkyvästi esille tuota vaihtoehtoa. Uskon sen miellyttävän monia.

– Samat arvot ja periaatteet, joihin suomalainenkin yhteiskunta pohjautuu, ovat edelleen aivan yhtä toimivia. Olen varma, että niiden pohjalta tehtävä politiikka kykenee tarjoamaan inhimillisiä ja realistisia ratkaisuja myös Turun haasteisiin, Terä toteaa.

 

Ylös