Sari Essayahin terveiset puoliväliriiheen: Jos jotain kevennetään, niin perheiden verotaakkaa

1.2.2025 klo 11:29 Politiikka Samuli Rissanen

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Sari Essayah muistutti puoluehallituksen kokouksessa Kouvolassa, että KD ajaa perhemyönteistä politiikkaa ja siihen sisältyviä avauksia puoliväliriihessä.

Kristillisdemokraattien terveiset hallituksen puoliväliriiheen ovat seuraavanlaiset: Perhemyönteisestä politiikasta on pidettävä kiinni ja jos jotain veronkevennyksiä kaavaillaan, ne on suunnattava perheille. Essayah puhui budjettiriihestä kasvuriiheenä ja hän piti perhemyönteisyyttä juuri yhtenä sellaisena kasvutekijänä, joita vinoutuneen väestörakenteen Suomi tarvitsee.

Samalla Essayah suomi julkista keskustelua ja osin myös hallituskumppaneitaan siitä, että kaikenlaisia veronkevennyksiä heitellään ilmaan. Esimerkiksi Kokoomuksen suunnalta on kuultu perintö- ja lahjaveron höllentämispuheita.

– Meidän kristillisdemokraattien viesti on, että yhteiskuntaa on katsottava laajemmin.

Essayah muistutti, että talouskasvun puuttuminen ja nykyinen, laahaava väestökehitys ovat ongelma.

– Perhepuolueena on aika luonnollista, että kasvuriiheen lähetetään terveiset, että nyt pitää oikeasti lähteä miettimään sitä, mitä tehdään väestökehitykselle ja missä määrin siihen pystytään taloudellisilla keinoilla vaikuttamaan.

Essayah puhuu porrastetun perheverotuksen mallista, joka voisi olla yksi vaihtoehto tukea perheitä. Verotuksen lapsivähennys on jo saatu aikaan.

Yhtä kaikki: Suomeen on luotava perhemyönteinen politiikka, jossa perheiden tilannetta lähdetään parantamaan siten, että perheellistyminen on yhä useammalle mahdollista eikä se jää taloudellisista asioista kiinni.

– Se, että yksi maailman metsäisimmista maista lähtisi ostamaan yksiköitä muilta mailta on aivan kuolleena syntynyt ajatus.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, maa- ja metsätalousministeri Sari Essayah ihmetteli myös viimeaikaista keskustelua hakkuiden rajoittamisesta.

Sitä on esitetty ratkaisuna maaperäpäästöjen kasvamiseen ja siten hiilinielujen pienenemiseen. Puheita on ollut myös nieluja koskevan yksikkömarkkinan luomisesta.

Essayah pitää koko ajatusta nielumarkkinoista absurdina Suomen näkökulmasta. Lisäksi se perustuu hänen mukaansa väärille oletuksille. Paras keino ylläpitää hiilinieluja on lisätä puuston kasvua ja vähentää metsämaan hiilipäästöjä metsänhoidon avulla.

Ratkaisukeinot tähän ovat jo tuttuja: jalostetun metsänviljelymateriaalin käyttö, tehokas metsän uudistaminen, varhaishoito, voimakkaiden harvennusten välttäminen sekä oikea-aikaiset hakkuut. Myös kasvatuslannoitus voi merkittävästi lisätä kasvua siellä, minne se soveltuu.

– Se, että yksi maailman metsäisimmista maista lähtisi ostamaan yksiköitä muilta mailta on aivan kuolleena syntynyt ajatus.

Essayahin mielestä tämäntyypinen ilmastopolitiikka ei ole järkevää erityisesti nyt, kun Yhdysvalloissa on presidentti, joka nostattaa tulleja muulle maailmalle.

Kauppapolitiikka on kiristymässä, sillä esimerkiksi tällä viikolla Yhdysvaltain presidentti Donald Trump kertoi, että tullit ovat tulossa paitsi Etelä-Amerikan ja Kanadan suuntaan, myös Eurooppaan.

– Eurooppa tulee näkemään Yhdysvaltain muuttuneen kauppapolitiikan seuraukset ja tulleja tullaan todennäköisesti nostamaan. Tällaisessa tilanteessa on todella tärkeää, että me pidetään kiinni meidän omista vahvuuksista ja biotalous on eittämättä Suomen vahvuus.

Ylös