KD järjestää puolustuksen huippuseminaarin

15.1.2015 klo 10:30 Politiikka Kristiina Kunnas

Kristillisdemokraatit järjestää ensi viikon lauantaina Vantaan Tikkurilassa puolustuspoliittisen koulutustilaisuuden. Puhujakaarti on täynnä kovan luokan ammattilaisia. Mukaan voi vielä ilmoittautua.

KD:n kouvolalaiskansanedustaja Sari Palm osallistui Puolustuksen parlamentaariseen selvitysryhmään, joka antoi loppuraporttinsa syksyllä. Palm esittelee näkemyksensä KD:n puolustuspoliittisessa koulutustilaisuudessa Vantaalla ensi viikon lauantaina.

– Seminaarin järjestäminen lähti nopeasti liikkeelle puolueväen selvästä toiveesta, kansanedustaja Sari Palm kertoo.

Palm osallistui KD:n edustajana Puolustuksen parlamentaarisessa selvitysryhmässä, joka teki työtään vuoden ajan. Loppuraportti julkaistiin syksyllä.

Palm esittelee parlamentaarisen arvion syksyltä 2014 KD:n turvallisuusseminaarissa ensi viikon lauantaina.

Kristillisdemokraattien Turvallisuuden tulevaisuus 2025 on KD:n valtakunnallinen puolustuspoliittinen koulutustilaisuus. Se pidetään Vantaan kaupungintalon valtuustosalissa Tikkurilassa lauantaina 24. tammikuuta.

Koulutustilaisuuden puhujat ovat huippuammattilaisia. Teemoina ovat turvallisuuspoliittinen toimintaympäristö, tulevaisuus, varautuminen, kyvyt ja uudet tarpeet.

Vantaalaisvaltuutettu ja -kansanedustaja Jouko Jääskeläinen  avaa seminaarin.

Sari Palm kertoo omassa puheenvuorossaan, millainen oli selvitysryhmän loppuraportti.

Venäjästä puhuu Ulkopoliittisen Instituutin Sinikukka Saari, puolustuksen nykytilasta everstiluutnantti Asko Valta Pääesikunnasta ja tulevaisuudennäkymistä everstiluutnantti Sami Nurmi puolustusministeriöstä.

Iltapäivä käytetään aiheeseen Yhteistyö ja kumppanuudet. Kaikki puhuvat NATOsta, mistä silloin puhutaan? kysytään kipakasti.

Vastaajina ovat everstiluutnantti Kari Kaakinen Pääesikunnasta sekä yksikön johtajat Helena Partanen ja Janne Kuusela puolustusministeriöstä.

Kommenttipuheenvuoron antaa The Ulkopolitist -blogikollektiivin jäsen, tutkija Matti Pesu.

Ilmoittaudu:

Kristillisdemokraattien Turvallisuuden tulevaisuus 2025 Vantaan Tikkurilassa, Asematie 7, kaupungintalon valtuustosalissa 24.1. klo 10–15, aamukahvit 9.30, lounas 12-13, ruokailujen hinta 15eur.
Ilmoittautuminen Turvallisuuden tulevaisuus 2015 -koulutustilaisuuteen 16. tammikuuta mennessä [email protected]
Ylös