Espoon koululaisten avaruusprojekti etsii tukikumppaneita

21.6.2015 klo 12:30 Kotimaa KD Lehti

Koululaisryhmä on suunnitellut, ohjelmoinut ja rakentanut tutkimusyksikön, joka lähetetään avaruusasemalle ensi viikolla, kesäkuun lopulla. Nyt kaivataan tukijoita, jotta erityinen projekti saisi jatkua.

Espoon kristillisen koulun  oppilasryhmä on mukana kansainvälisessä avaruustutkimusprojektissa ainoana Euroopassa.

Koululaisryhmä on suunnitellut, ohjelmoinut ja rakentanut tutkimusyksikön, joka lähetetään Kansainväliselle avaruusasemalle ensi viikolla, kesäkuun lopulla.

Tavoitteena oli saada lähetettyä kansainväliselle avaruusasemalla sieniviljelmä, ja saada se kasvamaan siellä pienessä mikrolaboratoriossa.

Ensi vuoden tutkimukseen etsitään yhteistyökumppaneita.

Halukkaat voivat ostaa mainostilaa kotelosta ja näin turvata nuorten innovaatioita ja yritteliäisyyttä tukevan avaruustutkimuksen jatkon Suomessa.

Taloudellista tukea projektille voivat antaa yhtä lailla yritykset kuin yksityishenkilötkin.

ISS (International Space Station) -projekti on ollut käynnissä Espoon kristillisessä koulussa syksystä 2013 alkaen.

Oppilaat ovat valinneet aiheekseen sienen  kasvattamisen avaruudessa.

Mikrobiologisen ohjauksen ja monet sienilajit on lahjoittanut Helsingin yliopiston mikrobiologian laitos, jonka kanssa tehdään tiivistä yhteistyötä. Myös fysiikan laitos on hankkeessa mukana.

Projektissa opetellaan ohjelmointia, elektroniikkaa, materiaalitekniikkaa, piirilevyn  suunnittelua ja toteutusta, 3D-mallinnusta ja -tulostusta, mikrobiologiaa, tulosten analysointia, johtamis- ja tiimityötaitoja sekä viestintää suomeksi että englanniksi.

– Monikaan näistä aihepiireistä ei sisälly perinteisiin kouluaineisiin, joten oppimistilanne on ainutlaatuinen oppilaille. Me aikuiset olemme mentoreita ja projektin mahdollistajia, kertovat mukana olevat opettajat.

Varsinaiset kokeilut, suunnitelmat ja toteutus ovat oppilaiden omia. Projekti kannustaa yritteliäisyyteen ja uuden luomiseen yhdessä tiimin kanssa.

–  Projektin tulokset ovat olleet erittäin lupaavia ja nuorten motivaatio on hyvin korkealla.

ISS-projektista on poikinut laaja kansainvälinen luonnontiedeopetuksen kehittämishanke Space for Science-Implementing Innovations in Science Education, jota rahoittaa CIMO.

Kolmivuotinen hanke alkoi viime syyskuussa. Mukana ovat Helsingin ja Stavangerin yliopistot sekä yläkoulut Norjasta, Romaniasta ja Suomesta. Espoon kristillinen koulu on koordinaattori.

Hankkeesta voi lukea lisää osoitteessa: spaceforscience.eu.

CIMO:n rahoitusta ei kuitenkaan voi käyttää avaruustutkimuksen osallistumis- ja materiaalikuluihin, jotka ovat yhteensä yli 13 000 euroa vuodessa.

– Tähän osuuteen tarvitsemme yhteistyökumppaneita, jotka voisivat tehdä lahjoituksia tai ostaa mainostilaa avaruuteen.

– Jos olet kiinnostunut yhteistyöstä ja saamaan yrityksesi logon avaruusasemalle, kapselin kyljessä voisi olla paikka sinun tai yrityksesi nimelle.

–  Kaksi isompaa sivua ja yksi pääty ovat tällä hetkellä vapaina, projektilaiset kertovat.

Ota yhteyttä, jos haluat olla tukemassa ainutlaatuista projektia:
Hanna Niemelä, Space for Science -hankkeen koordinaattori, opettaja, p. 050-4405113 tai 045-1362454, Espoon kristillinen koulu, [email protected]
Ylös