Uuden hallituksen linjauksissa on paljon sellaista, josta voi olla samaa mieltä. Mutta myös kritiikin aihetta löytyy. Tällaisia ovat kirjastot, kriisinhallinta ja kehitysyhteistyö.

Jos hallituksen aikeet vähentää kriisinhallinnan volyymeja toteutuvat, Suomen rooli kriisinhallinnassa heikkenee olennaisesti.

Suomalainen kirjastojärjestelmä on ainutlaatuinen. Se on yhdessä koulun, kotien ja kirkon kanssa huolehtinut kansan sivistämisestä. Kirjastolaki määrää joka kuntaan kirjaston, mutta ei sitä, pitääkö siellä olla kirjoja. Siksi kunnat hoitavat velvoitteitaan eri tavalla. Ydin on kuitenkin siinä, että kirjasto suo kaikille kansalaisille yhtäläiset mahdollisuudet päästä tiedon lähteille. Mutta nyt hallituksen ajatus siitä, että kunnat itse saisivat päättää kirjastopalveluistaan, johtaa eriarvoistumiseen ja järjestelmän rapautumiseen.

Toinen asia on kriisinhallinta. Suomi on pitkään ollut kriisinhallinnan ”suurmaa”, mikä ei enää pidä paikkaansa. Suurimmat rauhanturvaajien lähettäjämaat ovat muualla. Jos hallituksen aikeet vähentää kriisinhallinnan volyymeja toteutuvat, Suomen rooli kriisinhallinnassa heikkenee olennaisesti. Kriisinhallinta on ollut mitä parhainta ulkopolitiikan hoitamista ja Suomen puolueettomuus on suonut siihen hyvät mahdollisuudet. Samalla niin puolustusvoimien kantahenkilökunta kuin reserviläisetkin ovat saaneet hyvää koulutusta sodanaikaisista olosuhteista, koska kohteet ovat hyvin haastavia.

Kolmas asia on kehitysyhteistyö. Jos kaikki leikkaukset toteutuvat, merkitsee se valtavaa vajausta suomalaisille kehitysyhteistyöjärjestöille, mutta ennen kaikkea maailman köyhille. Apu on pois vammaisilta, lapsilta, naisilta ja muilta heikoimmassa asemassa olevilta. Samalla Suomi kääntyy yhä enemmän itseensä ja globaali ajattelu muuttuu sisäänpäin kääntyneeksi kansallistunteeksi. Siitä ei ole hyötyä edes Suomelle itselleen.