”Viemme Kauhavan vastaanottokeskuksen lapsille ison kasan liukureita ja lumilapioita”

28.11.2015 klo 07:22 Kotimaa Kristiina Kunnas

Kauhavan Kristillisdemokraatit tempaisi ja hankki vastaanottokeskuksen lapsille lumivälineet talven lumileikkeihin. Kaupunginvaltuutettu Arja Luoma kertoo kaupungin hämmennyksestä muuttuneen turvapaikanhakijatilanteen edessä.

Kauhavalle on avattu kovasti uutisoitukin vastaanottokeskus, jota Ilkka Peura johtaa. Keskus pyrkii siihen, että jokainen turvapaikan saaja työllistyisi. On puhuttu jopa Kauhavan ihmeestä.

Kaupunginvaltuutettu Arja Luoma kertoo, että hämmennys oli käsinkosketeltavaa, kun omaan kotikaupunkiin avattiin suuri vastaanottokeskus.

– Uskon, että monella kauhavalaisella oli aluksi hämmentynyt tunne. Vastaanottokeskusta myös vastustettiin. Tiedotusvälineille julkinen vastustus oli tietenkin herkkupala, valitettavasti. Kun jotain näin vierasta tulee, on ymmärrettävä, että hämmennys on aluksi suuri.

– Mutta näiden turvapaikanhakijoiden kanssa voimme opetella uudelleen sellaista, mikä on meiltä kadoksissa. Yhteisöllisyys on yksi sellainen asia. Kun opettelemme huomioimaan uusia ihmisiä, on pidettävä mielessä, että huomioimme kaikki lähellämme: oman perheemme, oman lähipiirimme.

Kauhavalle on juuri tullut lumipeite, ropsahtanut lunta taivaalta. Kristillisdemokraattien Kauhavan paikallisosasto oli miettinyt, millainen joululahja annettaisiin paikallisosaston joulutervehdyksenä – ja kenelle.

Kauhavan KD päätti hankkia lumiliukureita, pulkkia ja lasten lumilapioita ison kasan. Lapset laitettiin etusijalle, kuten edellisenäkin vuonna. Silloin muistettiin kehitysvammaisia lapsia.

– Halusimme lapsille iloa. Valitsimme Lea Mäen kanssa 50 liukuria yli 30 lumilapiota ja muutamia pulkkia paikallisesta kauppaliikkeestä.

– Kun viemme tavarat, haluamme ehdottomasti jakaa lasten ilon! Arja Luoma kertoo.

Mutta aivan pelkkää kiitosta ei Arja Luomalle ole satanut.

– Lunta on tullut tupaan. Minua on moitittu jopa isänmaanpetturiksi. Tavallaan ymmärrän sen, että moni on provosoitunut tämän maahanmuuttotulvan keskellä. Toivon, että jos asiat riitelevät, niin ihmisten ei kuitenkaan tarvitse. Haluan olla lähimmäinen kaikille, Arja Luoma muistuttaa.

 

Arja Luoma on Kauhavan kaupunginvaltuutettu. Hän lähti toisen KD-aktiivin kanssa liukuri- ja lumilapio-ostoksille.

Arja Luoma on Kauhavan kaupunginvaltuutettu. Hän lähti KD-aktiivi Lea Mäen kanssa liukuri- ja lumilapio-ostoksille.

Kuuntele Arja Luoman haastattelu lumivälineiden hankkimisesta Kauhavan vastaanottokeskuksen lapsille, KD-Kompassi, Radio Dei, lauantaina 28.11. klo 12, uusintana tiistaina 1.12. klo 17.50.
KD-Kompassi on Suomen Kristillisdemokraattien kustantama, yhteiskunnallisia asioita käsittelevä radio-ohjelma Radio Deissä, jo vuodesta 2008.

 

 

Ylös