”Toinen puoli katosta tyhjä-toisella puolella metri lunta”

14.1.2016 klo 14:21 Kotimaa Samuli Rissanen

Runsas lumi tuo mukanaan riskejä – kattoja on nyt syytä tarkkailla. Tuulinen sää on aiheuttanut sen, että toinen puoli katosta voi olla tyhjä ja toisella puolella lunta voi olla metrin verran.

Alkuviikon voimakkaat lumisateet ovat kerryttäneet katoille lunta. Kattojen tilannetta onkin nyt  syytä tarkkailla, etenkin riskikohteissa.

– Huolta aiheuttavat erityisesti vanhat ja huonokuntoiset kattosillat sekä turvatuotteiden kuten esimerkiksi lumiesteiden vääränlainen asennus.

– Tuulinen sää on tehnyt sen, että toinen puoli katosta voi olla tyhjä ja toisella puolella lunta on lähes metrin verran. Nyt satanut lumi on kasaantunut tyypillisesti katon länsipuolelle, kertoo pääkaupunkiseudulla lumenpudotuksia hoitavan Suomen Kiipeilytekniikka Oy:n Sampsa Jyrkynen.

Vaikka satanut lumi on kevyttä ja sään ennustetaan pysyvän pakkasella, talojen rakenteista tuleva lämpö voi sulattaa lunta katoilla aiheuttaen vaaratilanteita.

Lumen putoaminen riippuu monesta eri luonnonilmiöstä sekä kattorakenteesta, -mallista ja -materiaalista.

Kun katolle on muodostunut jäätä, on lumenpudotus jo liian myöhäistä. Mitä pitempään pakkaset kestävät, sitä enemmän kattolumet jäätyvät.

Kiinteistön omistajalla on myös vastuu katon kunnosta ja asianmukaisista turvalaitteista. Työturvallisuus, katolle pääsy ja siellä liikkuminen, pitää olla suunniteltu kaikissa sääolosuhteissa.

– Huolta aiheuttavat erityisesti vanhat ja huonokuntoiset kattosillat sekä turvatuotteiden kuten esimerkiksi lumiesteiden vääränlainen asennus. Tilanne on kuitenkin hieman parantunut parin vuoden takaisesta, Jyrkynen arvioi.

Hänen mukaansa työturvallisuutta ei voi koskaan korostaa liikaa. Ohikulkijoiden turvallisuudesta on niin ikään huolehdittava.

Lumenpudotuksen aikana alue tulee eristää ja osoittaa jalankulkijoille turvallinen kulkureitti.

Ylös