Adolf Hitler tuli alun perin johtajaksi demokraattisten vaalien kautta. Hän lupasi tehdä ensimmäisessä maailmansodassa lyödystä Saksasta Euroopan suurvallan.

Ajatus ”tehdään USA:sta mahtava jälleen” on tavoittanut Yhdysvalloissa etenkin nykyisiin vallankäyttäjiin pettyneitä valkoisia nuoria miehiä. Heitä yhdistää vahvan johtajan kaipuu.

Presidentiksi pyrkivällä miljardööri Donald Trumpilla on monimutkaisiin kysymyksiin yksinkertainen vastaus. Hänen kannattajansa ovat vähemmän koulutettuja ja vähemmän kiinnostuneita asiakysymyksistä kuin puoluetoverit keskimäärin. He eivät halua nähdä yhteiskunnallisten asioiden monimutkaisuutta, vaan kuulla mustavalkoisia väittämiä ja helppoja ratkaisuja.

Jos maailman johtavan valtion presidentiksi valittaisiin vailla diplomatian ja poliittisen päätöksenteon taitoja oleva rääväsuinen ja arvaamaton populisti, aiheuttaisi se suuren uhkan koko maailman rauhalle ja myös taloudelle.

Demokratian toimivuus perustuu oletukseen siitä, että äänestäjien enemmistö osaa tunnistaa parhaat ehdokkaat ja luotettavat poliittiset visiot. Näin ei kuitenkaan näytä tapahtuvan. Tutkijoiden mukaan demokratiassa parhaimmat tulevat harvoin valituksi, vaikka vaalit karsivat keskimääräistä heikommat ehdokkaat pois.

Äänestäjää harvemmin kiinnostaa valtion kestävyysvaje, ympäristön kantokyky, tulevien sukupolvien velkataakka tai vaikkapa maailmanrauhaa uhkaavan epätasa-arvoisuuden lieventäminen kuin se, mitä hyvää hänelle itselleen luvataan juuri nyt.

Lisäksi äänestäjien muisti on lyhyt, korkeintaan hallituskauden mittainen.

Lisäksi äänestäjien muisti on lyhyt, korkeintaan hallituskauden mittainen. Näin on todennut muiden muassa vaalitutkija Sami Borg. Tämä mahdollistaa sen, että hallitus-oppositioasetelman käännyttyä, vaihtuvat usein myös puolueiden linjat ja puheet – usein melkeinpä yhdessä yössä. Esimerkiksi välikysymyskeskusteluissa voidaan ottaa edelliskausien opposition puheet käyttöön, niiden aiemmat puhujat vain ovat nykyisin hallituksessa. Tosin äänestäjälle tästä jää vellova yleistunne siitä, ettei poliitikkoihin voi luottaa.

Vanhan raamatunkäännöksen ajatus (2.Tim.4) ”Sillä aika tulee, jolloin he eivät kärsi tervettä oppia, vaan omien himojensa mukaan korvasyyhyynsä haalivat itselleen opettajia” toteutuu myös politiikan puolella. Äänestäjät haluavat mielellään kuulla poliitikkoja, jotka eivät edusta tervettä linjaa, vaan puhuvat sitä, mitä kukin haluaa omien mielihalujensa mukaan kuulla. Ei olekaan ihme, että vaalitoreilla luvataan yhtä ja toista, kun kestävämmille linjauksille ja ikäville totuuksille ei ole kysyntää.

Maailmansotien jälkeen Eurooppaa rakennettaessa oli toivo paremmasta tulevaisuudesta ja yhteen hiileen puhaltamisen henki. Oli suuri visio siitä, että pitkäjänteisesti rakennetaan tulevalle sukupolvelle parempaa maailmaa. Nyt tämä yhteisöllisyys ja suuret yhteiset visiot ovat hukassa.  Hedonistisen omaan etuun tuijottamisen ja yksilökeskeisyyden vallatessa alaa on vaikea löytää tavoitteita ja ihanteita, jotka kokoaisivat kansallisesti jonkin yhteisen projektin, esimerkiksi hyvinvointiyhteiskunnan uudelleenrakentamisen taakse.

Politiikkaan pettyneet hairahtuvat yhä helpommin politiikan ulkopuolelta tulevien ja entistä populistisempien vaihtoehtojen tukijoiksi. Ja samalla ajaudutaan yhä kauemmas demokratian ideamallista: siitä että äänestäjien enemmistö osaisi valita valtaan parhaimmat vaihtoehdot.

Periaatteellinen politiikka tulee entistä välttämättömämmäksi tilanteessa, jossa yhteisö on hajoamassa. Meidän tulee löytää uudelleen yhteinen visio tulevaisuudesta, jota haluamme rakentaa.