Oy Suomi Ab?

21.4.2016 klo 12:29 Kolumnit Sari Essayah

Hallitus on viimeisen kahden viikon aikana kertonut tipotellen suunnitelmiaan sotesta, maakuntahallinnosta, kilpailukykypaketista, yrittäjyys- ja työllisyyspaketista sekä liikenneväylistä.

Joukossa on kelvollisia esityksiä, kuten yrittäjävähennys, ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen, työttömyysetuuden käyttäminen palkkatukeen tai itsensä työllistämiseen sekä helpotuksia ulkomaisten osaajien rekrytointiin sekä yritysrahoitukseen. Pienet ja keskisuuret yritykset tarvitsevat nyt tukea kyvylleen työllistää. Näitä kaikkia KD on ajanut vuosia sekä vaaliohjelmissaan että vaihtoehtobudjeteissaan.

Yritysmaailman työkalupakki ei kuitenkaan sovi joka ongelmaan. Hallitus tarjoaa nyt yhtiöittämistä kaikkiin sosiaali- ja terveyspalveluihin ja koko väyläverkostoon maanteiltä meriväylille. Vaikka yhtiöittäminen ei automaattisesti tarkoita kilpailun avaamista ja yksityistämistä, on kansalaiset jätetty suureen epävarmuuteen siitä, millä tavalla ja aikataululla julkinen sektori siirretään uuteen moodiin. Kuntalain mukaan kunnat ovat toki voineet tähänkin asti perustaa yhtiöitä. Kyse on siitä, mikä on tällä tavoin perustetun yhtiön tarkoitus ja tavoite.

Yritysmaailman työkalupakki ei kuitenkaan sovi joka ongelmaan. Hallitus tarjoaa nyt yhtiöittämistä kaikkiin sosiaali- ja terveyspalveluihin ja koko väyläverkostoon maanteiltä meriväylille.

KD:llä ei ole ideologisia silmälappuja palveluiden tuotantotavan suhteen. Mielestämme on kuitenkin julkisen vallan ja poliittisten päättäjien järjestämisvastuulla, että verovaroin tuetut palvelut ovat kaikkien saatavilla ja saavutettavissa, mieluusti vielä verot ennemmin kansantalouteen kuin veroparatiisiin ohjautuen.

Markkinaehtoisuus toimii myös ihmeen huonosti silloin, kun ei ole markkinoita. Esimerkiksi syrjäseutujen kuljetuspalveluita ei voi rakentaa pelkkien mobiilipalveluiden ja ei-ammatillisen pienimuotoisen toiminnan varaan. Pirssin perään saa muutoin haikailla ilman päivystys- ja asemapaikkavelvoitetta ja ainut tarjolla oleva kyyti on apostolinkyyti.

Ylös