KD:n RoadShow eilen Salossa, tänään Kouvolan Taiteiden yössä
19.8.2016 klo 07:44
Kotimaa
Kristiina Kunnas

Salo oli ensimmäinen paikkakunta, jossa pääsi kokeilemaan puheenjohtaja Sari Essayah'n käsivoimien päihittämistä. Tänään RoadShow jatkaa Kouvolaan. (Kuva Antero Laukkanen)
Kristillisdemokraattien RoadShow-nimen saanut tapahtumakiertue aloitti Salon torilla eilen. Tänään perjantaina ollaan jo Kouvolan Taiteiden yössä, iltapäivästä lähtien.
Salon torilla nähtiin moni haastamassa Kristillisdemokraattien puheenjohtajan Sari Essayah’n käsivoimien vahvuus. Mittari näytti, miten kämmenraudan puristelussa oikein kävi.
Kyllä siinä niin kävi, että jotkut voittivat Essayah’n käsivoimat.
Maataloutta ei saa ajaa alas. Maaseudun yrittäjien ahdinkoa ei saa unohdaa ja heidän toimintaedellytyksiinsä pitää panostaa nykyistä enemmän.
Salon torilla yksi tähdistä oli kaupunginvaltuutettu Pertti Vallittu. Hän jakoi 5 000 Keski-rinkelipussa yleisölle.
– Maataloutta ei saa ajaa alas. Maaseudun yrittäjien ahdinkoa ei saa unohdaa ja heidän toimintaedellytyksiinsä pitää panostaa nykyistä enemmän, Vallittu muistutti Salon torilla.
– Itsekin olen kotoisin maalta. KD-eduskuntaryhmän kesäkuussa ekemä välikysymys on todella tärkeä. Keskustapuolue ei näytä enää huolehtivan maatalousasioista.
Salon torilla oli myös Uudenmaan KD-kansanedustaja Antero Laukkanen.
Kouvolan Taiteiden yön ohjelmat alkavat jo puolenpäivän maissa. Kristillisdemokraattien RoadShow jatkuu Kouvolassa perjantaina. Tavoitteena on saada uutta väkeä tutustumaan puolueeseen ja lähtemään kuntavaaliehdokkaiksi. Myös omaa slogania ”Inhimillisempi ote päätöksiin” tuodaan esiin.
KD:n johdolla tehdystä maatalousvälikysymyksestä voi lukea lisää täältä: