Tampereella kiivaillaan raitiotiesuunnitelmasta – Eero Kauppinen kumoaa vääriä väitteitä

20.10.2016 klo 08:04 Kotimaa KD Lehti

Tampereelle suunniteltu raitiotie on aiheuttanut kiivaan keskustelun seudulla puolesta ja vastaan. Kaupunginvaltuusto tekee tärkeän päätöksen kokouksessaan 24. lokakuuta. KD Nuorten aktiivi, viittä vaille valmis diplomi-insinööri Eero Kauppinen ottaa artikkelissaan kantaa rakentamissuunnitelmiin.

Argumentteja lukiessani on tehnyt mieli huutaa Hillary Clintonin tavoin faktantarkistajaa. Haluan olla kumoamassa vääriä väitteitä.

Väite: Raitiotie on liian kallis

Nykyhetkellä lainojen korot ovat alempana kuin miesmuistiin. Suomen valtiokin saa miinuskorolla lainaa tällä hetkellä. [1] Korkojen ollessa matalalla ja työttömyyden ollessa korkealla (Tampereella 18,9 %) on ehdottomasti ratkaisevin aika investoida aluetta työllistäviin infra- ja liikennehankkeisiin.

Tampereelle tulevat raitiovaunut tilataan Suomesta, Kainuun Transtechin tehtaalta. Transtechin Tampereelle tulevasta mallista tulisi yhtiölle hyvin merkittävä referenssi ja mahdollinen vientituote, sillä raideleveys (1435 mm) olisi vaunuissa sama kuin muulla Euroopassa. [2]

Väite: Sähköbussit olisivat halvempia

Valtio on myöntänyt tukea hankkeelle 71 miljoonaa euroa, mikä on hyvin poikkeuksellinen tukisumma pk-seudun ulkopuolelle. Sähköbusseille ei ole luvassa tukea valtion suunnalta. [3]
Raitiotievaunun käyttöikä on vähintään 40 vuotta, kun taas bussin käyttöikä 13–15 vuotta. Lisäksi raitiotien operointi on halvempaa kuin bussien. [3]

Suurin taloudellinen hyöty on raitiotien mahdollistama maankäytön tehostuminen. Tampereen raitiotien on arvioitu mahdollistavan jopa 1,8 miljardin euron edestä asuntorakentamista. [4] Ilman raitiotietä  laajamittainen asuntorakentaminen ei olisi mahdollista nykyisten palvelujen ja kauppojen viereen.

Uuden asukkaan on helppo asettua raitiotien varteen asumaan, kun on varmaa, että joukkoliikenne palvelee vielä varmasti 40 vuoden päästäkin.

Väite: Ratikka luo epätasa-arvoa, koska siitä hyötyy vain raitiotielinjalla asuvat

Vuonna 2025 suunnilleen 45 % tamperelaisista asuu 800 metrin päässä raitiopysäkistä, ja vuonna 2040 yli 60 %. Työpaikoista noin puolet on 800 metrin säteellä pysäkeistä. [3] Enemmistö siis kiistatta hyötyy raitiotiestä.

Raitiotie tehostaa joukkoliikennettä, jolloin muulle liikenteelle jää enemmän tilaa. Tilantehostumista hyötyvät busseilla sekä henkilöautoilla kulkevat. Yksin asuvien, opiskelijoiden ja pienitulostein määrä kasvaa Tampereella. Heillä harvoin on varaa autoon, joten raitiotie nostaa erityisesti heidän tasa-arvoaan.

Väite: Sähköbussit olisivat parempia, koska linjaa voisi muuttaa tarpeen tullen

Juuri linjan muuttamattomuus on raitiotien tärkeimpiä ominaisuuksia. Uuden asukkaan on helppo asettua raitiotien varteen asumaan, kun on varmaa, että joukkoliikenne palvelee vielä varmasti 40 vuoden päästäkin. Ja siirtyisivätkö Tampereen keskusta tai Hervannan lähes 23 000 asukasta ja 12 000 työpaikkaa yhtäkkiä muualle raitiotien varrelta tulevaisuudessa? Ehkäpä eivät sittenkään.

Väite: Bussien kapasiteetti riittää joukkoliikenteessä

Bussien määrää ei voi lisätä Hämeenkadulla, eikä yhden bussin matkustajamäärääkään voi kasvattaa. Raitiotievaunuun mahtuu 240 matkustajaa eli noin kolmen tavallisen bussin verran. Sähköbusseja on tulossa Tampereelle liikenteeseen, mutta vain lyhyelle linjalle (Pyynikintori-Rauhaniemi). Keskusta–Hervanta -välille tarvitaan tehokkaampaa joukkoliikennettä. Raitiotien ansiosta keskustaan voi matkustaa enemmän ihmisiä kuin nykyään.

Väite: Sähköbussit olisivat mukavampia

Jos saisit valita kulkisitko Tampereelta Seinäjoelle bussilla vai junalla niin kumman valitsisit mukavuuden perusteella? Sekä kauko- että lähiliikenteessä raideliikenne on palvelutason merkittävä nostattaja. 7,5 minuutin vuorovälein kulkeva raitiotie tarjoaa selkeän ja ajasta riippumattoman huolettoman liikkumisen

Kaupungistuminen nostaa Tampereella asuntojen hintoja ja vuokria. Jotta asumisen hinta pysyy kohtuullisena myös Tampereella, pitäisi asuntorakentamista lisätä kysynnän mukaan, koska Tampereelle muuttaa joka vuosi yli 2 000 asukasta. Ilman raitiotietä ei ole mahdollista rakentaa kaupunkiin asuntoja kysynnän mukaiseen tahtiin.

Raitiotiepäätöksessä on joukkoliikenteen lisäksi mukana paljon muutakin. Raitiotien rakentamispäätöksessä ei ole kyse vaalikauden mittaisesta päätöksestä, vaan yli sukupolvien ulottuvasta kaupungin tulevaisuuden linjauksesta.

Teksti: Eero Kauppinen
Lähteet:
[1]
www.hs.fi/talous/a147287146730 1?jako=09d40c6a858c574017fc427 6e046511c
[2]
www.hs.fi/kotimaa/a14758955061 60?jako=004ed9a72588812acec5d0 763596c443
[3]
www.tampere.fi/tiedostot/t/bAf 9Ql4N1/tampereen_raitiotie_tii vistelma.pdf
[4]
www.rakennuslehti.fi/blogit/ta mpereen-ratikka-mahdollistaa- 18-miljardin-euron-edesta-asun torakentamista/

 

2016_Eero_Kauppinen_kuvaMinnaRajalaEero Kauppinen

Kirjoittaja Eero Kauppinen on viittä vaille valmis liikenne- ja kuljetusjärjestelmien DI Tampereelta. Hän on toiminut konsulttiharjoittelijana 1,5 vuotta opintojen ohella yhdyskuntatekniikan yrityksessä Tampereella ja tehnyt paljon kaavoituksien vaikutusten arviointia ja suunnittelua ympäri Suomen, ja etenkin Tampereelle, niin töissä kuin TTY:lläkin. Hän ei ole itse suunnittelemassa työssään raitiotietä.

Eero Kauppinen toimii KD Nuorten Pirkanmaan hallituksessa ja vaikuttaa kristillisten opiskelijoiden toiminnassa, Tampereen kristilliset teekkarit ry:n puheenjohtajana.

 

Ylös