Pohjoismaiden neuvoston kokous Kööpenhaminassa – Ruotsi perää EU:n aktiivisuutta kaasuputkihankkeessa

2.11.2016 klo 17:15 Ulkomaat KD Lehti

Suomi on ollut Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa eri linjalla turvallisuusnäkökohdasta kuin Ruotsi ja Tanska.

Ruotsin ja Tanskan pääministerit peräävät EU-komissiolta aktiivisuutta Itämeren Nord Stream 2 -kaasuputkihankkeen arvioinnissa.

Ruotsin pääministeri Stefan Löfven sanoo Pohjoismaiden neuvoston kokouksessa Kööpenhaminassa, että komission pitäisi katsoa asiaa monista eri näkökulmista, muun muassa energiatoimitusten ja energiaunionin näkökulmasta sekä Ukrainan tilanteen valossa.

Kaasuputkihanketta kritisoineet ovat aiemmin arvioineet, että hanke lisäisi toteutuessaan Venäjän vaikutusvaltaa Euroopassa ja lisäisi riippuvuutta venäläisestä kaasusta.

Pääministeri Löfven arvioi Tanskassa Pohjoismaiden neuvoston istunnon yhteydessä, että Ruotsin mahdollisuudet vaikuttaa hankkeeseen ovat rajalliset kansallisten säädösten kautta.
Hänen mukaansa asiassa pitää huomioida kansallinen ja kansainvälinen lainsäädäntö sekä se, että kaasuputki kulkisi Ruotsin aluevesien ulkopuolella.

Suomen pääministeri Juha Sipilä ei ole puhunut turvallisuusnäkökohdista kaasuputkihankkeen yhteydessä. Hän on painottanut ympäristönäkökohtia.

– Tämä rajoittaa mahdollisuuksiamme (asiassa) dramaattisesti, sanoi Löfven pääministerien tiedotustilaisuudessa Kööpenhaminassa tänään iltapäivällä.

Tanskan pääministeri Lars Lökke Rasmussen sanoi mediatilaisuudessa, että kaasuputkihankkeeseen liittyy myös geopoliittinen ulottuvuus.

Löfven on aiemmin puhunut hankkeen turvallisuusnäkökohdista.

– On selvää, että Ruotsin turvallisuuspoliittiset näkökohdat ovat tekijä, jonka käymme läpi ja analysoimme, sanoi Löfven uutistoimisto TT:n haastattelussa lokakuun puolivälin tienoilla.

Sen sijaan Suomen pääministeri Juha Sipilä ei ole puhunut turvallisuusnäkökohdista kaasuputkihankkeen yhteydessä. Hän on painottanut ympäristönäkökohtia.

– Suomelle tämä on ympäristölupakysymys, ja sitten EU:ssa täytyy tehdä ne johtopäätökset, että onko se unionin tavoitteiden mukaista, hän sanoi toimittajille jo tiistaina Kööpenhaminassa.

Sipilän mukaan Eurooppa on ”varsin jakaantunut” kaasuputkikysymyksessä. Hän sanoi, että esimerkiksi EU-maiden päämiesten kokouksessa oli aiemmin käyty kiivasta keskustelua asiasta.

– Suomeenhan tämä putki ei tule, että sillä tavalla Suomi ei tässä ole osallinen, että se täytyy käydä sitten näiden maiden kesken, keitä tämä putki koskee, hän vastasi tiistaina kysymykseen siitä, mikä Suomen lähtökohta EU-neuvotteluissa olisi.

Sipilän mukaan putki kulkisi Suomen talousvesien kautta, mutta Suomella ei ole ”mitään keinoa” hankkeen vastustamiseen.

Lähde: STT-Matias Åberg
Ylös