Poliisilla oli jouluna perhekriiseihin ja päihteisiin liittyviä tehtäviä

27.12.2016 klo 08:17 Kotimaa KD Lehti

– Ihmiset tuntuvat viettävän aikaa ravintoloissa ja baareissa vuosi vuodelta enemmän. Pääsääntöisesti oli rauhallista, sanoo komisario Ilpo Kortelainen Itä-Suomen poliisista.

Joulu sujui enimmäkseen rauhallisesti, kerrotaan poliisilaitoksilta eri puolilta maata. Pitkät pyhät näkyivät poliisin mukaan kuitenkin esimerkiksi alkoholiin liittyvien tehtävien määrässä.

– Jouluaaton ja joulupäivän välinen yö oli poikkeuksellisen hiljainen, mutta joulumieli ei ole pidemmälle jatkunut, kertoo vanhempi konstaapeli Juha Karjalainen Oulun poliisilaitokselta.

Karjalaisen mukaan Oulun poliisi selvitti pahoinpitelyitä ja perheväkivaltatapauksia.

– Ei onneksi mitään henkeä ja terveyttä vakavasti uhanneita tilanteita.

Karjalainen arvioi, että rattijuoppoja oli tavallista vähemmän liikkeellä.

Kotikeikat johtuivat esimerkiksi viinasta. Tilanteiden rauhoittelua ja hiljentämistä ja joitakin perheväkivaltatapauksia.

Itä-Suomen poliisi arvioi, että joulu sujui enimmäkseen edellisten joulujen tavoin.

– Tosin vuosi vuodelta enemmän ihmiset tuntuvat viettävän aikaa ravintoloissa ja baareissa. Pääsääntöisesti oli rauhallisesta, sanoo komisario Ilpo Kortelainen Itä-Suomen poliisista.

– Jonkin verran on kriisiytyneitä ihmisiä, jotka näkyvät pyhien aikaan oireilevan itsetuhoisesti, mikä ei ole ihan jokapäiväistä.

Kortelaisen mukaan tapauksiin liittyi esimerkiksi mielenterveysongelmia sekä kriisitilanteita perhepiirissä.

Ylikonstaapeli Mika Koskinen Sisä-Suomen poliisista sanoo, että tehtäviltään joulunaika vastasi tavallista viikonloppua. Tehtävämäärä taas oli Koskisen mukaan tavallista vähäisempi.

– Pikkuisen rauhallisempaa oli, arvioisin. Tampereen keskustassa oli melko paljon päihtyneitä ihmisiä ja aggressiivista käytöstä jouluaaton ja -päivän sekä joulupäivän ja tapaninpäivän välisinä öinä, Koskinen lisää.

Pääkaupunkiseudun poliisilaitoksilta Itä-Uudeltamaalta ja Helsingistä kerrotaan, että joulu sujui rauhallisesti.

Vanhempi konstaapeli Pekka Viuhkola Itä-Uudenmaan poliisista sanoo, että poliisilla oli jouluna tehtäviä liikenteessä ja kodeissa. Öisin teiden liukkaus aiheutti Viuhkolan mukaan suistumisia.

– Kotikeikat johtuivat esimerkiksi viinasta. Tilanteiden rauhoittelua ja hiljentämistä ja joitakin perheväkivaltatapauksia.

Lähde: STT–Jecaterina Mantsinen
Ylös