Presidentti Sauli Niinistö korosti osallisuutta 100-vuotisjuhlavuoteen valmistautuvassa Suomessa

1.1.2017 klo 12:15 Politiikka Samuli Rissanen

Presidentti Sauli Niinistö korosti uuden vuoden puheessaan osallisuutta kansakunnassa. Hänen mielestään satavuotiaan Suomen yksi tärkeä sanoma voisi olla: Sinä voit hyvin, kun kukaan ei voi pahoin. Siis auta, minkä voit.

– Toinen sanoma voisi olla: Tunne kohtuudella vastuusi, edes omasta itsestäsi. Siis tee, minkä kykenet. Näin toimien olet osallinen, osallisena tässä kansakunnassa, Niinistö totesi uudenvuoden puheessaan.

Varjojen maailma vaatii vastineen. Jos on ymmärrystä ja osallisuutta kansassa, ihmiskunnassa tai luomakunnassa, varjo väistyy

Presidentti kertoi korostaneensa aiemminkin oikeudentuntoa ja kansakunnan eheyttä suomalaisille tärkeinä arvoina.

Osallisen kansallistunto pohjautuu Niinistön mukaan vuorovaikutukseen; Suomi toimii tavalla, joka huomioi ihmisen, ja tämä puolestaan osallistuu yhteiseen tavoitteeseen.

– Syntyy yksilön ja yhteisön välinen sanaton sopimus, ja tuloksena on arvostavaa kansallistunnetta ja myönteistä yhteenkuuluvuutta.

Niinistö muistutti, että jokaisella suomalaisella on toimivaltaa hyvän tekemisessä.

– Ihan tavallisilla asioilla on merkitystä apua annettaessa, vaikkapa syrjäytymisen, koulukiusaamisen tai yksinäisyyden torjunnassa. Se ei ole julkiselta vallalta pois, niin kuin joskus pelätään. Päinvastoin, yhdessä maata rakennetaan, hän sanoi.

Tällainen kansallistuntoinen yhteisö voi Niinistön mukaan menestyä muita paremmin, muttei pidä itseään muita parempana.

– Se ei sulje ulkopuolelleen ketään, ei syntyperänkään vuoksi, vaan huomioi ja kutsuu osallistumaan. Se kertoo, että tässä maassa on hyvä elää.

Presidentti muistutti pahan olevn entistäkin näkyvimmin läsnä.

– Me kuljemme nyt varjojen maassa, tässä maailmassa. Jokainen päivä tuo sanomaa julmuudesta ja kuolemasta, milloin Alepposta, milloin Berliinistä, mistä seuraavaksi.

– Kun pahaa on tapahtunut, monesti jälkikäteen kysytään, miksi aikanaan ei tehty tarpeeksi terroristin pysäyttämiseksi. Huono vastaus on, ettei ole ollut riittävästi toimivaltuuksia. Sellainen vastaus välittää voimattomuuden tunnetta.

Presidentin mukaan pahaa on vastustettava hyvällä, mutta pahalle on myös pantava rajoja. Tarvitaan myös lujuutta ja päättäväisyyttä.

– Varjojen maailma vaatii vastineen. Jos on ymmärrystä ja osallisuutta kansassa, ihmiskunnassa tai luomakunnassa, varjo väistyy.

”Euroopan unionia tarvitaan enemmän kuin koskaan, mutta se on nyt heikompi ja hajanaisempi kuin koskaan”

Presidentti Sauli Niinistö muistutti uuden vuoden puheessaan, että EU on menettänyt asemiaan kansainvälisessä politiikassa. Samoin on enteilty, että presidentit Putin ja Trump tulevat käymään keskustelua Euroopasta yli Euroopan.

Syyrian osalta taas kerrotaan Venäjän ja Turkin tapailevan rauhaa.

Niinistön mukaan EU ei voi olla poissa niistä pöydistä, joissa tulevaisuutta järjestellään.

– Eurooppa on ollut demokratian, tasa-arvon ja ihmisoikeuksien vahva puolestapuhuja. Niitä arvoja olemme vieneet ulos, opettajamaisestikin. Tänään me joudumme puolustamaan niitä Euroopan rajojen sisällä.

Niinistö korostikin, että Euroopan unionia tarvitaan enemmän kuin vuosikymmeniin, mutta se on nyt heikompi ja hajanaisempi kuin koskaan.

Presidentin mielestä nyt on osattava keskittyä siihen, mikä on tärkeintä eurooppalaisille ihmisille ja perheille. Hänen mukaansa vastaus on saada elää rauhassa ja turvassa.

Samalla Niinistö arvioi, että unionissa voi olla tarjolla myös satunnaisetuja joillekin maille muiden kustannuksella. Hänen mukaansa ne heikentävät kokonaisuutta ja kääntyvät lopulta myös saajan tappioksi.

– EU on yhtä vahva kuin heikoin lenkkinsä. Toissa vuoden muuttoliikkeen yhteydessä näimme, että unionimaat kääntyivät jopa toisiaan vastaan, kun erillisratkaisuja tehtiin.

Niinistö pitää hyvänä asiana, että unionin puolustuspoliittinen yhteistyö on nytkähtänyt liikkeelle. Keskusteluun ei kuitenkaan kannata lähteä niin, että ensiksi määritellään, mitä yhteistyö ei ole.

– Parempi on edetä askel askeleelta ja katsoa, minne asti matka mutkitta vie.

Niinistön mielestä EU:lla on tekijän paikka myös terrorismin ja ilmastonmuutoksen torjunnassa, joista jälkimmäisessä unionilla on hänen mukaansa ollut lipunkantajan rooli.

Ylös