”Turha puhua positiivisista vaikutuksista” – Alkoholilain uudistus on tuhoisa

16.1.2017 klo 15:09 Politiikka Kristiina Kunnas

KD-eduskuntaryhmä tyrmää hallituksen alkoholilain uudistuksen. – Mahdolliset lisätulot eivät millään kata lisämenoja, Peter Östman muistuttaa.

Kristillisdemokraattein eduskuntaryhmä pitää erityisen huolestuttavana sekä entistä vahvempien alkoholijuomien tuomista kauppojen, kioskien ja huoltamoiden vähittäismyyntiin että anniskelun entistä helpompaa jatkamista aamuyön tunteina.

– Niistä aiheutuu niin monia vahingollisia vaikutuksia kansanterveyteen, sosiaali- ja perhesuhteisiin, lasten hyvinvointiin, talouteen sekä viranomaistoimintaan.

Haitallisten seurausten toteutumisen todennäköisyys on erittäin suuri.

KD-ryhmä antoi lausunnon hallituksen esitykseen maanantaina 16. tammikuuta.

– Hallitus on tietoisesti lisäämässä alkoholikuolemien määrää maassamme. Esitys herättää suurta ihmetystä. Vaikutusarvioinnin tulos ei ole vaikuttanut loppuratkaisuun.

Kristillisdemokraattinen eduskuntaryhmä korostaa vaikutusarvioinnin pohjalta, että haitallisten seurausten toteutumisen todennäköisyys on erittäin suuri. Sen sijaan positiiviset vaikutukset Suomen työllisyyteen tai kotimaisen alan tuotantoon kuten pienpanimoihin ovat vielä täysin epävarmoja.

– Alkoholin myynnin ja kulutuksen lisääntymisestä tulevat mahdolliset lisätulot menettävät täysin merkityksensä, kun lasketaan alkoholin kulutuksen lisääntymisestä seuraavat huomattavat lisämenot. Välittömät ja välilliset kustannukset kasvavat. Niitä syntyy muun muassa terveys- ja sosiaaliongelmien lisääntymisestä, työurien lyhentymisestä ja tuottavuuden alentumisesta, KD-eduskuntaryhmän puheenjohtaja Peter Östman muistuttaa.

 

 

Ylös