”Arvoissa konservatiivinen, talousasioissa keskellä, sosiaalisesti vasemmalla”, luonnehti aikoinaan professori Ilmari Helimäki kristillisdemokraatteja. Ajatuspaja e2:n tuoreen tutkimuksen mukaan tämä pätee yhä.

e2:n mukaan KD sijoittuu puoluekartalle keskelle, lähemmäksi poliittista keskustaa kuin Keskusta tai Rkp. Suomalaisäänestäjien vasemmisto–oikeisto-sijainti puoluekannan mukaan on lähes identtinen Ruotsin kanssa. Suomen ja Ruotsin kristillisdemokraatitkin sijaitsevat tässä jaottelussa hyvin lähellä toisiaan.

KD:n sijainti puoluekartalla on pysynyt suhteellisen vakaana, vaikka keskimäärin oikeistolaiset puolueet ovat oikeistolaistuneet ja vasemmistolaiset vasemmistolaistuneet kuluvan vaalikauden aikana. Eniten on oikeistolaistunut Perussuomalaiset, jonka kannattajakunta on siirtynyt KD:sta oikealle.

Jakautuminen vasemmisto-oikeisto-akselilla on nyt jopa suurempaa kuin 1970-luvun lopulla tai 1990-luvun alussa, mutta KD sinnittelee vasemmisto- ja oikeistoblokin välimaastossa.

Suurin ero muihin puolueisiin tulee arvoulottuvuudella. KD:n kannattajat ovat  eduskuntapuolueiden kannattajista kaikkein arvokonservatiivisimpia. Tämä ulottuvuus on tullut entistä tärkeämmäksi politiikassa, kun talousasioita hoidetaan käytännönläheisesti asiantuntijoihin luottaen.

e2:n tutkimus toteaa, että ”puoluekentän vanha vastakkainasettelu on nojautunut vasemmisto–oikeisto -jakoon, mutta uudemmat ristiriidat ovat syntyneet enemmän arvoliberaali–arvokonservatiivi -ulottuvuudella. Se koskee sosioekonomisten kysymysten sijaan esimerkiksi seksuaalisten ja etnisten vähemmistöjen oikeuksia, sukupuolten tasa-arvoa, perhekäsityksiä ja uskontoa”.

KD edustaa arvokysymyksissä maltillisia kaikkien kirkkokuntien perinteisiä yhteisiä näkemyksiä, ihmisarvoa ja ihmisoikeuksia. Jostakin syystä ne on leimattu äärinäkemyksiksi. Ihmisoikeuksilla, ihmisarvolla ja perinteisellä kristillisellä hyveellä, suvaitsevaisuudella, perustellaan nyt sitä, että pienten vähemmistöjen erikoisuudet laitetaan esikuviksi koko yhteiskunnan arvomaailmalle ja poikkeavuudessaan ”rohkeita” nostetaan esiin.

Kulttuuritaistelu ei ole vierasta kristillisdemokraattien historiassa: itse asiassa kristillisdemokraattisen liikkeen katsotaan alkaneen Weimarin kulttuuritaistelusta 1870-luvulla.

Toisaalta suomalaiset puolueet kykenevät laittamaan erimielisyydet syrjään päästäkseen vaikuttamaan hallituksessa. Vihreillä on arvoliberaalein äänestäjäkunta ja kristillisdemokraateilla arvokonservatiivisin, mutta tämä ei estänyt puolueiden yhteistyötä 2011–14 hallituksessa. Joitain asioita ei vain otettu käsittelyyn. Lähes mikä tahansa hallituspohja on ollut Suomessa mahdollinen. EU-myönteisin kokoomus ja EU-vastaisin perussuomalaiset kykenevät samaan hallitukseen, samoin oikeistolaisin kokoomus ja vasemmistolaisin Vasemmistoliitto.

Ideologiset rajat ylittyvät toistuvasti, mikä hämmentää äänestäjiä. e2 päätyy suosittelemaan, että puolueet lukitsisivat edes joitain yleisiä periaatteita mistä ne eivät tingi hallitusneuvotteluissa. Puolueiden pitäisi nostaa rohkeasti esiin isoja yhteiskunnan uudistamisen keinoja ja päämääriä, kauaskantoisia isoja visioita.

”Niin kauan kuin hallituksilta puuttuu yhteinen suurempi päämäärä, politiikka on lyhytjännitteistä etuuksien jakamista ja leikkaamista ja puoluepolitiikan sekava kierre jatkuu.”
Tämä on hyvä neuvo kaikille puolueille, myös kristillisdemokraateille.