Johanna Vainila voitti KD:n 500 euron lahjakortin – Kampanjoi Raumalla ”valoisalla sydämellä”

3.4.2017 klo 08:52 Kotimaa Kristiina Kunnas

Raumalainen kaupunginvaltuutettu Johanna Vainila oli onnekas ja voitti arvonnassa Kristillisdemokraattien 500 euron lahjakortin. Se arvottiin niiden kesken, jotka olivat hankkineet puolueelle ehdokkaita.

Johanna Vainila on raumalainen lastentarhanopettaja, kaupunginvaltuutettu ja kaupunginhallituksen jäsen. Hänelle kevät on mieluisaa aikaa, sillä pian pääsee sekä puutarhatöihin että ratkeaa se, jatkuuko työ kaupunginvaltuustossa.

– Sitten tuli vielä tämä voitto! En yleensä voita arvonnoissa, mutta ajattelin silti osallistua, joten olikin tosi mukava yllätys, kun järjestöpäällikkö Mikko Rekimies soitti, että arpa oli osunut kohdalleni!

Hän on kampanjoinut Valoisalla sydämellä, ja jakanut itsetehtyjä heijastimia.

2017_vainila-johanna-4133

Johanna Vainilaa suosi onni, sillä hän voitti Kristillisdemokraattien 500 euron lahjakortin. Se arvottiin ehdokkaita loppukirin aikana hankkineiden kesken. Vainila on raumalainen kaupunginvaltuutettu ja kuntavaaliehdokas.

Johanna Vainilalla on positiivista kerrottavaa valtuustokaudestaan.

– Mielenkiintoista on ollut oppia paljon päätöksenteosta. Olen nyt istunut ensimmäisen kauteni. Koko ajan oppii jotain uutta, Vainila kiittelee.

– Viimeisen parin vuoden aikana olen ollut mukana myös kaupunginhallituksessa. Se on tosi mielenkiintoista. Siellä ollessa näkee hyvin päätöksenteon kokonaisuutta ja sitä, että moniin asioihin pystyy vaikuttamaan jo varhaisessa vaiheessa.

Vainilan mielestä kaikki luottamustehtävät ja lautakuntapaikat ovat tärkeitä.

– Niissä voivat aidosti olla vaikuttamassa myös pienten puolueiden edustajat.

Hän on kampanjoinut Valoisalla sydämellä, ja jakanut itsetehtyjä sydänheijastimia.

– Niitä on mukava antaa eteenpäin.

Vainilan vaaliteemoissa on muutenkin tausta-ajatuksena sydän: Rohkealla sydämellä raumalaisten perheiden puolesta, Herkällä sydämellä lapsiystävällistä päätöksentekoa Raumalla, Kunnioittavalla sydämellä arvostusta raumalaiselle vanhemmalle sukupolvelle ja Vastuullisella sydämellä tarkkuutta talouteen ja kannustusta yrittämiselle Raumalla.

Ylös