Kansanedustaja Antero Laukkanen haastaa Lakimiesliiton kampanjoimaan heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi

27.6.2017 klo 11:54 Politiikka Samuli Rissanen

Kansanedustaja Antero Laukkanen kritisoi Suomen Lakimiesliittoa kampanjaa, jossa kehotetaan tarjoamaan lakineuvontaa ilmaiseksi sateenkaariväelle. Hänen mukaansa lakiasiaintoimistot voisivat tarjota palvelujaan ilmaiseksi pikemminkin esimerkiksi vähävaraisille perheille.

Suomen Lakimiesliitto on haastanut sivustollaan lakiasiain- ja asianajotoimistot mukaan kampanjaan, jossa tarjotaan neuvontaa sateenkaariväelle pro bono-periaatteella, eli ilmaiseksi, perhe- ja perintöoikeudellisissa kysymyksissä.

Alun perin julkaistussa tiedotteessa Lakimiesliitto tarjosi kampanjaan osallistuville tahoille ”mahdollisuutta profiloitua yhteiskunnallisen yhdenvertaisuuden edistäjänä”, mutta myöhemmin tämä on poistettu sivuilta.

En pidä tasa-arvon kannalta täysin ongelmattomana sitä, että tämän tason toimija ja alan asiantuntijataho painottaa näin vahvasti yhden ryhmän asioiden ajamista

– Näyttäisi siltä, että Lakimiesliittokin on ymmärtänyt, että yhdenvertaisuuteen kuuluu muutakin kuin yhden ryhmän etujen edistäminen, toteaa kansanedustaja ja eduskunnan lakivaliokunnan jäsen Antero Laukkanen.

Viime aikoina eriarvoisuus on kasvanut merkittävästi. Vaikka voimme kutsua Suomea edelleen oikeusvaltioksi, on Laukkanen erittäin huolissaan siitä, että yhdenvertaisuus esimerkiksi oikeuspalveluiden saatavuudessa tulee oikeusministeriön alalla tehtyjen merkittävien resurssileikkausten ja muiden toimenpiteiden seurauksena kasvamaan.

– Toivonkin, että Lakimiesliitto tulee jatkossa tekemään myös kampanjan, jossa se haastaa lakiasiain- ja asianajotoimistot tarjoamaan palvelujaan pro bono-periaatteella yhteiskunnassa heikommassa asemassa oleville tahoille, kuten vähävaraisille perheille, painottaa Laukkanen.

– Ymmärrän Lakimiesliiton hyvän tahdon–elettä, mutta olematta juristi, en pidä tasa-arvon kannalta täysin ongelmattomana sitä, että tämän tason toimija ja alan asiantuntijataho painottaa näin vahvasti yhden ryhmän asioiden ajamista, jatkaa Laukkanen.

Ylös