YLE:n kannatusmittaus: Keskusta suurin nousija, perussuomalaisten kannatuksesta suli kolmasosa

2.11.2017 klo 07:59 Politiikka Samuli Rissanen

YLE uutisoi kannatusmittauksensa ”vanhojen puolueiden vastaiskuksi”. Kokoomus ja Sdp erottuvat selvinä kärkipuolueina, keskusta kiri kuukaudessa eniten ja perussuomalaiset romahti.

YLE:n lokakuun puoluekannatusmittauksen tuloksista näkyy vanhojen puolueiden vastaisku. Kannatuskärkenä viihtyy jo tuttuun tapaan kokoomus (22,8) ja syksyn aikana piristynyt Sdp (18,4). Molempien kärkipuolueiden kannatus kasvoi kuukaudessa 1,1 prosenttiyksikköä.

Suurimman nousun kuukausitasolla teki kuitenkin keskusta, jonka kannatus lisääntyi 1,6 prosenttiyksikköä. Keskusta (17,4) on nyt kolmossijalla ja on jättänyt Vihreät (14,0) selvästi taakseen. Vihreiden kannatuksesta suli kuukaudessa peräti 2,6 prosenttiyksikköä.

Kokoomus karkutiellä, keskusta kiri, perussuomalaiset romahti

Kuukauden suurinta nousijaa YLE:n aamu-tv-lähetyksessä kommentoinut keskustan kansanedustaja Katri Kulmuni arvioi, että kasvava talous ja työllisyys näkyy keskustan kannatuksessa.

Pääministeri Juha Sipilä asema on ollut Kulmunin mukaan keskustalaisten piirissä vahva jo muutenkin, sillä eilen julkaistussa piirijohtajille tehdyssä kyselyssä kaikki vastanneet kannattivat Sipilän jatkoa puolueen johdossa.

Jyrkimmästä laskusta vastasi kuitenkin perussuomalaiset, joiden kannatuksesta katosi kuukaudessa lähes kolmasosa. Perussuomalaisia kannattaa nyt 6,9 prosenttia suomalaisista.

Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Leena Meri arvioi, että kannatusnotkahdus tuli osittain yllätyksenä. Hän muistuttaa kuitenkin, että vuoden 2010 syksyllä perussuomalaiset oli samoissa kannatuslukemissa kuin tällä hetkellä, mutta seuraavana keväänä otti jytkyn eduskuntavaaleissa.

– Perussuomalaiset osaavat kyllä tämän, Meri luottaa.

Vasemmistoliitto vahvistui lokakuussa ja nousi perussuomalaisten edelle, yhdeksän prosentin kannatuksella.

Pienemmistä puolueista Rkp oli lokakuussa myötätuulessa ja kannatus palasi viiden prosentin tuntumaan (4,9). Kristillisdemokraatteja kannatti lokakuussa 3,4 prosenttia suomalaisista.

YLE:lle puoluekannatusmittauksen suorittanut Taloustutkimus haastatteli yhteensä 2 448 ihmistä 4.10.–31.10. välisenä aikana.

Ylös