Hallituksen aktiivimalli tuo tilastoihin valetyöllisiä

12.1.2018 klo 07:11 Kotimaa Samuli Rissanen

– Hallituksen aktiivimalli lisää todellista työllisyyttä, mutta luo myös valetyöllisiä, sillä vain yksi tunti töitä viikossa riittää luokittelemaan henkilön työttömästä työlliseksi, arvioi Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus.

Hypo kertoo tuoreessa Talouskatsauksessa, että Suomen finanssikriisin jälkeen syntynyt talouskuoppa täyttyy vihdoin.

Suomen kansantuote ylittää tänä vuonna finanssikriisiä edeltäneen ennätyksen

Suomen kansantuote ylittää tänä vuonna finanssikriisiä edeltäneen ennätyksen. Kymmenen vuoden talouskuoppa täyttyy eli menetetty vuosikymmen jää vihdoinkin taakse.

Viennin merkitys korostuu, vaikka myös yksityinen kulutus ja kotimaiset investoinnit tukevat edelleen myönteistä kehitystä.

Hypo ennustaa, että Suomen talous kasvaa tänä vuonna 3,0 prosentin ja ensi vuonna 2,0 prosentin vauhtia. Työttömyysaste laskee tänä vuonna 8,0 prosenttiin ja vuonna 2019 7,5 prosenttiin.

Talouskasvun esteet ovat silti näkyvissä, mutta eivät nujerra kasvua vielä. Kapasiteetin kapeikot, ikääntyminen ja innovaatiovaje hidastavat nousua vasta 2020-luvulla.

Taloutta ja työllisyyttä tukevat tänä vuonna kiky ja paljon puhuttu aktiivimalli, mutta eivät ilman ongelmia.

Hypon pääekonomisti Juhana Brotherus arvio, että aktiivimallin ajoitus osuu onnekkaasti ja oppikirjamaisesti nousukauteen. Aktiivimalli lisää todellista työllisyyttä, mutta myös kaunistelee keinotekoisesti tilastoja.

–Vain yksi tunti töitä viikossa riittää luokittelemaan henkilön työttömästä työlliseksi. Tällä tavoin syntyneiden valetyöllisten määrä tilastoissa voi moninkertaistua nopeasti ja laskea näennäisesti työttömyyslukuja, hän huomauttaa.

Ylös